Richard Impola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Richard Impola (1923 Ahmeek, Michigan[1]18. maaliskuuta 2015 Poughkeepsie, New York[1]) oli amerikansuomalainen kirjallisuuden professori ja kääntäjä. Impola toimi englannin kielen ja englanninkielisen kirjallisuuden professorina. Hän käänsi englanniksi sekä runoa että proosaa, muun muassa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian, jonka kolmas osa ilmestyi samana päivänä kuin hänelle myönnettiin vuonna 2003 ansioistaan Suomen Leijonan I lk:n ritarin merkki.[2]

Impolan vanhemmat muuttivat 1900-luvun vaihteessa Michiganiin Pohjanmaan Siikajoelta. Perheeseen syntyi kymmenen lasta, joista Richard Impola on yhdeksäs. Hän ei oppinut lapsuudessaan suomea vaikka kuulikin sitä jatkuvasti.[2]

Impola opiskeli New Yorkissa Columbian yliopistossa englannin kieltä ja kirjallisuutta. New Yorkin suomalaispiireissä hän tutustui tulevaan vaimoonsa Helviin. Impola työskenteli professorina Columbian yliopistossa vuoteen 1983. Eläkkeelle jäätyään hän ryhtyi kääntämään Linnan Pohjantähti-trilogiaa. Sittemmin hän käänsi muun muassa useita Kalle Päätalon teoksia ja Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.[1]

  1. a b c Obituary. Dailyfreeman
  2. a b Jyri Raivio: Finland decorates veteran translator Richard Impola Helsingin Sanomat. 10.6.2003. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 20.3.2015. (englanniksi)
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.