Robert Stack

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Robert Stack
Stack 1950-luvulla.
Stack 1950-luvulla.
Henkilötiedot
Syntynyt13. tammikuuta 1919
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Kuollut14. toukokuuta 2003 (84 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Puoliso Rosemarie Bowe (vih. 1956)
Näyttelijä
Aktiivisena 1934–2003
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Robert Langford Modini Stack (13. tammikuuta 191914. toukokuuta 2003) oli yhdysvaltalainen Emmy- ja Oscar-palkittu näyttelijä. Hänen tunnetuimmat roolinsa lienevät televisiosarjoissa Lahjomattomat ja Unsolved Mysteries. Hän esiintyi yli 40 elokuvassa, joista tunnetuin lienee Hei, me lennetään!.

Varhaiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stack syntyi Los Angelesissä Kaliforniassa, mutta vietti suurimman osan lapsuudestaan Euroopassa. Hänestä tuli lahjakas ranskan ja italian osaaja, mutta hän ei osannut englantia palatessaan Los Angelesiin. Stackin vanhemmat erosivat hänen ollessaan vuoden ikäinen ja hänen isänsä oli varakkaan mainontayrityksen omistaja. Hän kuoli Stackin ollessa 9-vuotias. Stack piti äitiään hyvin läheisenä ja tehtyään elämäkertansa hän lisäsi siihen kuvan, jossa hän on äitinsä kanssa. Stackin isoisä oli oopperalaulaja Illinoisista ja hän käytti taiteilijanimeä Charles Wood.

Kun Stack saavutti 20 vuoden iän, hän tuli tunnetuksi urheilijana. Hän oli innokas poolon pelaaja. Hän ja hänen veljensä voittivat Venetsiassa kansainvälisen moottoriveneilykilpailun, ja 16-vuotiaana Stackistä tuli skeetin All-American Skeet Teamin jäsen. Hän saavutti kaksi maailmanennätystä ja kansallisen mestaruuden. Vuonna 1971 hänet lisättiin skeetin kansalliseen Hall of Fameen.

Robert Stack elokuvan Tuuleen kirjoitettu trailerissa (1956).

Stack opiskeli draamakursseja Bridgewater State Collegessa. Hänen syvä äänensä ja ulkonäkönsä houkutteli Hollywoodin tuottajia. Kun Stack vieraili paljon Universal Studiossa 20 vuoden ikäisenä, tuottaja Joe Pasternak tarjosi hänelle tilaisuuden näytellä roolia debyytissään First love

Seuraavassa roolissaan elokuvassa The Mortal Storm Stack esitti nuorta miestä, joka liittyy natsipuolueeseen. Se oli ensimmäinen elokuva, jossa oltiin Adolf Hitleriä vastaan. Nuorena Stack ihastui Carole Lombardiin ja näytteli hänen kanssaan elokuvassa To Be or Not To Be. Stackistä oli pelottavaa mennä kyseiseen elokuvaan mukaan, mutta hän sai Lombardilta opastusta näyttelemisessä. Lombard kuoli lento-onnettomuudessa vähän ennen elokuvan julkaisua.

Toisen maailmansodan aikana Stack toimi asekouluttajana Yhdysvaltain laivastossa. Hän jatkoi uraansa ja esiintyi elokuvissa, kuten Fighter Squadronissa, A Date with Judyssä ja Bwana Devilissä. Vuonna 1954 Stack teki merkittävimmän roolinsa. Hän esiintyi John Waynen vastanäyttelijänä elokuvassa The Hight and the Mighty, jossa hän esitti pilottia.

Vuonna 1957 Stack oli ehdolla parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon saajaksi elokuvasta Tuuleen kirjoitettu. Myöhemmin Stack esitti Eliot Nessiä draamasarjassa Lahjomattomat. Sarjassa taisteltiin poliisien ja mafiosojen välillä Chicagossa. Vuonna 1960 Stack voitti roolistaan Emmy-palkinnon.

Stack oli pääosassa Tony Franciosan ja Gene Barryn kanssa televisiosarjoissa The Name of the Game, Most Wanted ja Strike Force. The Name of the Gamessä Stack esitti entistä liittovaltion agenttia, joka on siirtynyt rikosjournalistiksi; lehden nimi oli The CRIME Magazine ja sen etusivu täyskokoisine kuvineen nähtiin jakson päätöskuvana.

Sarjoissa Most Wanted ja Strike Force hän esitti kovaa, korruptoimatonta poliisipäällikköä, kuten Lahjomattomissakin.

Stack tuli tunnetuksi sinnikkäästä, humoristisesta käyttäytymisestään komediaelokuvissa, kuten 1941 – Anteeksi, missä on Hollywood?, Hei, me lennetään!, Caddyshack II ja BASEketball. Hän myös ääninäytteli elokuvassa The Transformers: The Movie.

Stack aloitti esiintymisen sarjassa Unsolved Mysteries vuonna 1987 ja lopetti vuonna 2002 horjuvan terveytensä vuoksi. Sarjan pääosassa nähdään nykyisin Dennis Farina.

Vuosina 2001–2002 Stack ääninäytteli Nickelodeonin piirrossarjassa Mahdottomat marsilaiset.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stack Oscar-gaalassa vuonna 1988

Stack oli näyttelijätär Rosemarie Bowen kanssa naimisissa vuodesta 1956 kuolemaansa saakka. Heillä on kaksi lasta. Hän sai eturauhassyövän vuoksi sädehoitoa lokakuussa 2002. Robert Stack kuoli sydänkohtaukseen kotonaan Los Angelesissa 14. toukokuuta 2003. Hänet on haudattu Westwood Village Memorial Parkin hautausmaalle.

  • First Love (1939)
  • The Mortal Storm (1940)
  • A Little Bit of Heaven (1940)
  • Nice Girl? (1941)
  • Badlands of Dakota (1941)
  • Ollako vai eikö olla (To Be or Not to Be, 1942)
  • Eagle Squadron (1942)
  • Men of Texas (1942)
  • Keeping Fit (1942)
  • Screen Snapshots: Hollywood in Uniform (1943)
  • A Date with Judy (1948)
  • Miss Tatlock's Millions (1948)
  • Fighter Squadron (1948)
  • Mr. Music (1950)
  • The Bullfighter and the Lady (1951)
  • My Outlaw Brother (1951)
  • Bwana Devil (1952)
  • War Paint (1953)
  • Sabre Jet (1953)
  • Conquest of Cochise (1953)
  • The Iron Glove (1954)
  • The High and the Mighty (1954)
  • House of Bamboo (1955)
  • Screen Shapshots: Hollywood Shower of Stars (1955)
  • Good Morning Miss Dove (1955)
  • Tuuleen kirjoitettu (1956)
  • The Gift of Love (1958)
  • John Paul Jones (1959)
  • The Last Voyage (1960)
  • Näkymättömät kahleet (1963)
  • Is Paris Burning? (1966)
  • Sail to Glory (1967)
  • The Corrupt Ones (1967)
  • Action Man (1967)
  • Alone, Unarmed and Unafraid (1968)
  • Stoy of a Woman (1970)
  • Second Wind (1978)
  • 1941 – Anteeksi, missä on Hollywood? (1978)
  • Hei, me lennetään! (1980)
  • Uncommon Valor (1983)
  • Born American (1986)
  • Big Trouble (1986)
  • The Transformers: The Movie (1986)
  • Dangerous Curves (1988)
  • Plain Clothes (1988)
  • Caddyshack II (1988)
  • Joe Versus the Volcano (1990)
  • Wild Bill: Hollywood Maverick (1996)
  • Beavis and Butt-head Do America (1996)
  • BASEketball (1998)
  • Hercules: Zero to Hero (1999)
  • Mumford (1999)
  • Tehtävä – Pelastakaa kesäloma (2001)
  • Killer Bud (2001)
  • From Russia to Hollywood: The 100-Year Odyssey of Chekhov and Shdanoff (2002)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]