Sakari Virkkunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Kuvalehden toimitus­kuntaa 1960-luvun alussa. Vasemmalta Sakari Virkkunen, Seija Mäki, Leo Tujunen, Heikki Brotherus, Maija Dahlgren, Juhani Hausmann, Juha Tanttu, Eila Jokela, Pirkko Kolbe, Mirja Wilenius, Irene Tiittanen ja Rauni Vornanen.

Veli Niilo Sakari Virkkunen (vuoteen 1935 Snellman; 29. toukokuuta 1925 Karttula22. maaliskuuta 2000 Helsinki) oli suomalainen toimittaja ja tietokirjailija.[1] Hän oli Ylioppilaslehden päätoimittajana vuosina 19511954. Suomen Kuvalehden toimituskuntaan hän kuului vuodesta 1955 alkaen ensin toimitussihteerinä vuoteen 1967, toimituspäällikkönä vuosina 19681972 ja lopulta erikoistoimittajana ja kolumnistina vuosina 19731986.

Virkkusen tunnetuimmat kirjalliset teokset olivat Paasikiveä edeltäneitä tasavallan presidenttejä käsittelevät kirjat, joita muun muassa Jukka-Pekka Pietiäinen luonnehtii kepeisi ja toteaa, että niiden suurin heikkous on, että niissä ei kerrota tai täsmennetä lähteitä, jolloin "vapaalla kädellä voi kirjoittaa puolitotuuksia ja tarkoitushakuisilla sanavalinnoilla ryydittää kerrontaa".[2]

Virkkunen aloitti vuonna 1958 Suomen Kuvalehdessä Jyviä ja akanoita -palstan, johon on vuosien mittaan koottu lehdissä, radiossa ja televisiossa sattuneita tahattomia, huvittavia oikeinkirjoitus- ja sanavirheitä. Näistä parhaita Virkkunen kokosi vuonna 1988 kirjaksi.

Sakari Virkkunen julkaisi Suomen Kuvalehdessä kolumneja otsikolla ”Miten maa makaa”. Nämä kolumnit eivät suinkaan aina olleet Suomen poliittisen johdon − tai kuten Virkkunen itse ilmaisi: ”ns. edistyksellisten piirien”[3] − mieleen.

Palkinnot ja tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Elias Simojoki – legenda jo eläessään, 1974
  • Suomalainen fraasisanakirja, 1974
  • Korsimo – Kekkosen mies, 1976
  • Arkkipiispan muotokuva, 1977
  • Suomen presidentit -sarja:
Ståhlberg: Suomen ensimmäinen presidentti, 1978
Relander: Hymyilevä presidentti, 1979
Svinhufvud: Kansallinen presidentti, 1981
Kallio: Talonpoikaispresidentti, 1983
Ryti: Myrskyajan presidentti, 1985
Mannerheim: Marsalkka ja presidentti, 1989
  • Mannerheimin kääntöpuoli, Otava 1992
  • Miten maa makaa – valikoima Suomen Kuvalehdessä julkaistuja kolumneja, 1984
  • Jyviä ja akanoita, 1988
  1. Virkkunen, Sakari hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  2. Jukka-Pekka Pietiäinen, Holsti ei kaatunut juoneen eikä juomaan. Kanava 2/2021 s. 31
  3. Miten maa makaa -teoksen esittelyteksti.
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.