Sam Pollock

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Samuel Patterson Smyth "Sam" Pollock OC, CQ (15. joulukuuta 192515. elokuuta 2007 Toronto, Kanada) oli kanadalainen urheiluvaikuttaja, joka tunnetaan etenkin NHL-joukkue Montreal Canadiensin toimitusjohtajana. Häntä pidetään yhtenä taitavimmista NHL-johtajista ja hänen aikanaan Montreal voittikin yhdeksän Stanley Cupia [1].

Montrealin organisaatioon Pollock siirtyi vuonna 1947. Tätä ennen hän oli mm. valmentanut teini-ikäisiä ja manageroinut softball-joukkuetta, jossa pelasi joitakin Montrealin pelaajia. [2] Pollock toimi monissa pienemmissä töissä ennen siirtymistään toimitusjohtajaksi. Vuonna 1950 hän tarkkaili ja arvioi nuoria lahjakkuuksia Montrealille. Pollockin aikana Canadiensiin liittyvät juniorijoukkueet voittivat kaksi Memorial Cupia ja CHL-liigan Omaha Knights sarjansa mestaruuden. Montrealissa oltiin vakuuttuneita Pollockin pelaajanäkemyksestä ja hänet nimitettiin Frank J. Selken seuraajaksi seuran toimitusjohtajaksi [3]

Pollock oli Montrealin toimitusjohtaja vuodet 19641978 ja tuona aikana seura voitti yhdeksän Staney Cupia. Hän teki ollessaan toimitusjohtajana monta merkittävää kauppaa, joilla sai hankittua tulevia tähtipelaajia Montrealiin. Pollock oli ensimmäisiä toimitusjohtajia, jotka tajusivat, että varaustilaisuudessa onnistuminen oli tärkeää seuran tulevaisuuden kannalta. [2]

Hänen suurimpia hankintojaan olivat maalivahti Ken Dryden, jonka hän sai Boston Bruinsista kahta mitätöntä lupausta vastaan, ja hyökkääjä Guy Lafleur, jonka hän varasi draftin ensimmäisenä saatuaan vuoron California Golden Sealsilta vaihtokaupassa. Muita Pollockin Montrealiin tuomia pelaajia ovat mm. Larry Robinson, Steve Shutt ja Bob Gainey. [2] Lisäksi Pollock oli suostuttelemassa valmentaja Scotty Bowmanin Montrealin valmentajaksi vuonna 1971 [4]. Pollock jätti Montrealin vuonna 1978 [2].

Kanadan maajoukkueen johdossa Pollock oli vuoden 1976 Kanada-cupissa. Tuota joukkuetta monet jääkiekkoasiantuntijat pitävät kautta aikojen parhaimpana joukkueena. Vuodet 19952000 Pollock toimi baseball-joukkue Toronto Blue Jaysin toimitusjohtajana. [4]

Pollock on saanut monia arvostettuja valintoja. Vuonna 1978 hänet valittiin Hockey Hall of Fameen ja lisäksi hän on Canadian Sports Hall of Famen jäsen. Vuonna 1985 Pollockille myönnettiin Kanadan korkein kunniamerkki, Order of Canada. [3]

Pollock kuoli 15. elokuuta 2007 Torontossa [2].

  1. Biography: Sam Pollock Legends of Hockey. Hockey Hall of Fame and Museum. Viitattu 11. helmikuuta 2011. (englanniksi)
  2. a b c d e Canadian Press: Well-respected Pollock built Canadiens dynasties as general manager thehockeynews.com. 15. elokuuta 2007. The Hockey News Corporation. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 11. helmikuuta 2011. (englanniksi)
  3. a b Stubbs, Dave: Pollock’s keen eye for talent made him an NHL legend canada.com. 15. elokuuta 2007. CanWest MediaWorks Publications. Viitattu 16. elokuuta 2007. (englanniksi)
  4. a b Canadiens' architect Sam Pollock dies CBC Sports. 15. elokuuta 2007. CBC. Viitattu 16. elokuuta 2007. (englanniksi)