Sauli Rantamäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sauli Rantamäki (1. toukokuuta 1936 Lappajärvi11. toukokuuta 2007 Savonlinna)[1] oli suomalainen animaattori ja kuvittaja.

Rantamäki opiskeli Kajaanin seminaarissa ja pääsi 1956 Ateneumin taidekoulun karsintakurssille.[1] Hän kuvitti 1950-luvun lopulla kirjankansia WSOY:lle ja novelleja Yhtyneille Kuvalehdille.[2] Vuonna 1960 Bob Balser palkkasi hänet pääsykokeen pohjalta Fennada-Filmin uudelle animaatiostudiolle, joka tuotti mainosanimaatioita. Balserin lähdettyä Suomesta Rantamäki sai johtaa FA-animaatiota vuosina 1961–1964, minkä jälkeen hän perusti Martti Utriaisen kanssa lyhytikäisen oman studion Stemma Filmin. Heidän tekemänsä lyhyt kokeellinen animaatio Kivimies (1964) sai Valtion elokuvapalkinnon 1965 ja Parhaan lyhytelokuvan Jussin 1966. Rantamäki teki edelleen freelancerina töitä myös Fennadalle. Hän toteutti elokuvan Vodkaa, komisario Palmu (1969) animaatiota ja live-kuvaa yhdistelleet alkutekstit, joita on pidetty yhtenä suomalaisen elokuvan parhaista alkutekstijaksoista. Hänet palkittiin niistä Jussi-kunniakirjalla.[3] Lisäksi elokuvassa Kaasua, komisario Palmu (1961) taiteilija Kurt Kuurnan maalaukset ovat todellisuudessa Rantamäen tekemiä.[4]

Rantamäki työskenteli 1960- ja 1970-luvulla Balserin Barcelonaan perustamassa tuotantoyhtiössä Pegbar Productionsissa ja osallistui The Jackson 5 -piirrossarjan animointiin. Hän oli pääanimaattorina sarjan yhdessä jaksossa, ”Ray and Charles: Superstars”. Myöhemmin Rantamäki palasi Suomeen ja teki mainoksia sekä dokumentteja Filmi-Jatalle ja Sektor-Filmille. Vuosina 1980–1994 hänellä oli vaimonsa ja kälynsä kanssa oma tuotantoyhtiö Ukontyttäret ja sen kanssa rinnakkaisyhtiö Ukonfilmi, joka tuotti joitain mainoksia. Rantamäki myös suunnitteli vuosina 1986–1989 varhaisen kuvakäsikirjoituksen ja hahmoja tuottaja Michael Franckin puuhaamaan animaatioelokuvaan Sindbad, joka ei lopulta koskaan valmistunut. Rantamäki jätti animaatiot 1990-luvun puolivälissä, mutta jatkoi levynkansien kuvittajana ja logojen suunnittelijana viimeisiin vuosiinsa asti.[3]

  1. a b Martti Utriainen: Sauli Rantamäki HS Muistot. Viitattu 17.9.2016.
  2. Sauli Rantamäki Suomen kuvittajat -blogi 20.7.2007. Viitattu 17.9.2016.
  3. a b Tuula Leinonen: 100 vuotta suomalaista animaatiota, s. 73–77, 238. Aalto ARTS Books, Helsinki 2014.
  4. Elokuvassa Kaasua, komisario Palmu on paljon taiteilija Kurt Kuurnan (Pentti... (Arkistoitu – Internet Archive) Kysy.fi 10.3.2009. Viitattu 17.9.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]