Shannon Miller

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Shannon Miller vuonna 2015.

Shannon Lee Miller (s. 10. maaliskuuta 1977 Rolla, Missouri, Yhdysvallat) on entinen yhdysvaltalainen telinevoimistelija ja olympiavoittaja. Hän voitti myös viisi henkilökohtaista maailmanmestaruutta.

Miller saavutti Barcelonan olympialaisissa 1992 viisi mitalia: hopeaa henkilökohtaisessa neliottelussa ja puomilla sekä pronssia eritasonojapuilla, permannolla ja joukkuekilpailussa. Ilman mitalia hän jäi vain hypyssä, jossa hän sijoittui kuudenneksi. Atlantan olympialaisissa 1996 Miller voitti kultaa puomilla ja joukkuekilpailussa. Henkilökohtaisessa neliottelussa ja hypyssä hän sijoittui kahdeksanneksi.

Vuonna 1991 Indianapolisin MM-kilpailuissa Miller saavutti hopeaa nojapuilla ja joukkuekilpailussa. Vuonna 1993 hän voitti Birminghamin MM-kilpailuissa kultaa moniottelussa, permannolla ja nojapuilla. Vuonna 1994 hän voitti Brisbanen MM-kilpailuissa kultaa moniottelussa ja puomilla sekä saavutti Dortmundissa MM-hopeaa joukkuekilpailussa. Vuonna 1995 hän jäi vaille henkilökohtaisia arvokisamitaleja mutta saavutti Sabaen MM-kilpailuissa pronssia joukkuekilpailussa.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]