Shiv Sena

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Shiv Sena
शिवसेना

Perustettu 1966
Puheenjohtaja Eknath Shinde
Ideologia hindunationalismi
Poliittinen kirjo äärioikeisto
Äänenkannattaja Saamana
Lok Sabha
18 / 545
Rajya Sabha
3 / 245
Naisjärjestö Shiv Sena Mahila Aghadi
Nuorisojärjestö Yuva Sena
Kotisivu shivsena.org

Shiv Sena (marathiksi शिवसेना, Śiv Senā, Shivajin armeija) on intialainen äärioikeistolainen puolue, jonka perusti poliittisia pilapiirroksia työkseen tehnyt Bal Thackeray vuonna 1966.[1] Puolue perustettiin marathien etua ajavaksi alueelliseksi puolueeksi Maharashtran osavaltioon, joka koki 60-luvulla paljon muuttoliikettä muiden Intian kansojen keskuudesta.[2] Vuonna 1984 puolue otti hindunationalismin entistä merkittävämmäksi osaksi puoluetta, osana suunnitelmaa laajentua Maharashtran ja marathien asuma-alueen ulkopuolelle.[2]

1980-luvulla puolue liittoutui hindunationalistisen Intian kansanpuolueen (BJP) kanssa ja puolueet ovat usein tehneet yhteistyötä.[2][1] Shiv Senan ja BJP:n liitto on toisinaan kuitenkin kariutunut puolueiden väliseen valtataisteluun. Puolueet hallitsivat Suur-Mumbain kuntayhtymää yhdessä Shiv Senan johdolla vuodesta 1997 alkaen, kunnes BJP vaati vuonna 2017 enemmistöä kuntavaalien vaalipiireistä. Shiv Sena ei suostunut jakamaan Intian rikkaimman kuntayhtymän paikkoja BJP:n haluamalla tavalla, mikä sai molemmat osallistumaan itsenäisesti. Puolueiden voimasuhteet muuttuivat vuonna 2014, jolloin BJP saavutti suuren voiton parlamenttivaaleissa Shiv Senan jäädessä maharashtralaiseksi puolueeksi.[3] Vuonna 2019 Shiv Sena ja BJP riitautuivat Maharashtran pääministerinpaikasta, jonka Shiv Sena olisi halunnut molempien puolueiden jakavan yhdessä kahteen 2,5 vuoden mittaiseen kauteen. BJP ei suostunut ehdotukseen, minkä vuoksi Shiv Sena muodosti osavaltiohallituksen yhdessä kongressipuolueen ja NCP:n kanssa.[4] Riidan seurauksena Modin toisen hallituksen ainoa Shiv Senaa edustava ministeri Arvind Sawant erosi tehtävästään ja Maharashtran pääministeriksi valittiin Shiv Senan puheenjohtaja Uddhav Thackeray.[5]

Puolueen nykyinen puheenjohtaja Uddhav Thackeray on puolueen perustaja Bal Thackerayn poika.[6]

Vaalimenestys Intian parlamenttivaaleissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Edustajat Äänet Viite
1971
0 / 545
?%
1980
0 / 545
0,07% [7]
1989
1 / 545
0,11% [8]
1991
4 / 545
0,80% [9]
1996
15 / 545
1,49% [10]
1998
6 / 545
1,77% [11]
1999
15 / 545
1,56% [12]
2004
12 / 545
1,81% [13]
2009
11 / 545
?%
2014
18 / 545
?% [14]
2019
18 / 545
?% [15]
  1. a b A timeline: 50 years of Shiv Sena The Hindu. 18.6.2016. Viitattu 2.6.2019.
  2. a b c Roychowdhury, Adrija: The many ‘isms’ in 52-year history of Shiv Sena The Indian Express. 19.6.2018. Viitattu 2.6.2019.
  3. Singh, Kanishka: No surprises here: BJP, Shiv Sena breakup was due for a long time Indian Express. 27.1.2017. Viitattu 29.4.2020.
  4. Biswas, Soutik: Maharashtra: The unravelling of India's BJP and Shiv Sena alliance BBC. 14.11.2019. Viitattu 29.4.2020.
  5. Prakash Javadekar gets heavy industries portfolio as Arvind Sawant quits India Today. 12.11.2019. Viitattu 29.4.2020.
  6. Shiv Sena, BJP bound by Hindutva: Uddhav Thackeray The Economic Times. 2.4.2019. Viitattu 2.6.2019.
  7. Election Commission of India - Statistical Report on General Elections, 1980, s. 92
  8. Election Commission of India - Statistical Report on General Elections, 1989, s. 99
  9. Election Commission of India - Statistical Report on General Elections, 1991, s. 65
  10. Election Commission of India - Statistical Report on General Elections, 1996, s. 101
  11. Election Commission of India - Statistical Report on General Elections, 1998, s. 102
  12. Election Commission of India - Statistical Report on General Elections, 1999, s. 102
  13. Election Commission of India - Statistical Report on General Elections, 2004, s. 112
  14. https://www.webcitation.org/6PfWDNtfY?url=http://eciresults.ap.nic.in/PartyWiseResult.htm Election Commission of India - General Election to Lok Sabha Trends & Results 2014
  15. Election Commission of India - General Elections 2019

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]