Sirkka Aura

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sirkka Aura (s. 1942 Pori) on suomalainen yritysjohtaja ja kirjailija, koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Aura toimi Invest in Finlandin toimitusjohtajana 1999–2005. Hän oli Postipankissa monissa tehtävissä vuosina 1987–1999, viimeisimpänä pankinjohtajana. Hän oli Postipankin New Yorkin konttorin vice president vuosina 1995–1997. Ennen pankkiuraa Aura toimi Martela-konsernissa, Stockmann-Ornossa, tutkijana Rautaruukissa ja Suomen Teollisuusliitossa sekä assistenttina Helsingin kauppakorkeakoulussa.

Auran aikana Invest in Finland vakiinnutti asemansa merkittävänä elinkeinoelämän toimijana.lähde? Aura puhui kotimaassa ulkomaisten investointien merkityksestä kansainvälisen liiketoimintaosaamisen lisäämisessä ja esitteli ulkomailla Suomea investointikohteena.

Sirkka Auran esikoisromaani Valheita Manhattanilla julkaistiin kesällä 2012. New York -sarja jatkui romaanilla Amerikan aika. Auran kolmas teos Viisisataa kiloa vuodelta 2015 on kokoelma tarinoita. Jokainen kirjoitettu sana, Bisnesnaisen päiväkirja 1984-2005 vuodelta 2016 on autenttista päiväkirjatekstiä.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.