Sokeain kuunnelmapalkinto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sokeain kuunnelmapalkinto on kuunnelmia ja kirjallisuutta harrastavien sokeiden ja heikkonäköisten muodostaman raadin jakama vuosittainen palkinto raadin mielestä parhaalle edellisen vuoden aikana Yleisradion radioteatterissa ensiesityksensä saaneelle kotimaiselle kuunnelmalle. Palkintoa on jaettu vuodesta 1968 lähtien. Sen saavat kuunnelman käsikirjoittaja ja ohjaaja. Vuonna 2000 palkinnon sai kaksi kuunnelmaa kun taas vuoden 2009 palkinto annettiin ensi kertaa romaanidramatisoinnille.

Palkinnon saajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuunnelmavuosi Kuunnelman nimi Käsikirjoittaja Ohjaaja
1967 Audun ja jääkarhu Paavo Haavikko Jyrki Mäntylä
1968 Aseeton sotilas Rauno Terho Saulo Haarla
1969 Varjoon jäänyt unien lähde Eeva-Liisa Manner Pekka Lounela
1970 Iltamien jälkeen Leo Kalervo Väinö Vainio
1971 Kultaiset leijonankäpälät Eila Pennanen Marja Rankkala
1972 Tunti kerrallaan Jukka Pakkanen Jukka Pakkanen
1973 Uuteen Maailmaan Esko Korpilinna Johanna Rajamaa
1974 Naavankaira Väinö Karihtala Väinö Vainio
1975 Puhelinpappi ja tyttö Tuula Apajalahti Jyrki Lehtinen
1976 Muutto keskelle Kemiä Tuula Mehtonen Ilkka Toiviainen
1977 Maahiset Kirsti Paltto Pekka Parikka
1978 Kengät Eino Pietola Pekka Lepikkö
1979 Jos vuori nousisi hänen eteensä hän alkaisi kiivetä Diana Webster Raiku Kemppi
1980 Maailman kivisin paikka Antti Tuuri Antti Lehtinen
1981 Kuikan pelto Pentti Saarikoski Jyrki Lehtinen
1982 Kalkutta, minun Kalkuttani Kirsti Hakkarainen Hannele Ruotsalo
1983 Eleonooran testamentti Anneli Pukema Ritva Arvelo
1984 Rakenna silta Iris Kähäri Kristiina Repo
1985 Vanha koulukaveri Jarmo Lavila Pekka Lepikkö
1986 Satukuunnelma kansanperinteen tapaan 1-5 Raija Oranen Eila Arjoma
1987 Edward Gylling, Karjalan kuningas Kalevi Kalemaa Raiku Kemppi
1988 Se kaipaus meitä riepottaa Panu Rajala Ari Kallio
1989 Oluenpelastaja Laura Ruohonen Pekka Ruohoranta
1990 Hella Wuolijoki ja Vihdin desantti 1–2 Pekka Lounela Olli Pellikka
1991 Tiedon valo 1–7 Jussi Parviainen ja työryhmä Riikka Ala-Harja, Irina Krohn, Karla Loppi, Mika Vuorentie Jussi Parviainen
1992 Skarabea Daniel Katz Väinö Vainio
1993 Vanhaa Arabian posliinia Asko Martinheimo Eila Arjoma
1994 Isäni, sankari Joni Skiftesvik Ari Koskinen
1995 Vainaja kaupan päälle Pentti Järvinen Pentti Järvinen
1996 Parempi tehtävä Risto Autio Risto Autio
1997 Kellarimies ja vaimo Maarit Verronen Leea Klemola
1998 Joki Atro Lahtela Juha Kandolin
1999 Desantti Juha Seppälä Ari Koskinen
2000 Kipsienkeli Daniel Katz Ilkka Toiviainen
Miesvahvuus Hannu Raittila Hannu Raittila
2001 Kuin yhtä perhettä Joni Skiftesvik Ilkka Toiviainen
2002 Punkero Kauko Röyhkä Atro Lahtela
2003 Tunturiprofeetta Kauko Röyhkä Atro Lahtela
2004 Susijahti Leena Lander Atro Lahtela
2005 Vainaja ehtii ensin Pentti Järvinen Pentti Järvinen
2006 Kemiaa, huumerikoskuunnelma Sakari Kirjavainen Sakari Kirjavainen
2007 Festarikesä Harri Veistinen Sakari Kirjavainen
2008 Sheriffi McGee jatkokuunnelmasarja Marko Järvikallas, Mikko Viljanen Soila Valkama
2009[1] Täällä Pohjantähden alla -kuunnelmasarja Leena Lander, Juha Seppälä, Hannu Raittila Tarja Jakunaho, Ari Kallio, Sakari Kirjavainen
2010 Rakkaudella, Rauli Badding Pärttyli Rinne Juhana von Bagh[2]
2011 Risto Räppääjä ja kauhea makkara[3] Sinikka Nopola & Tiina Nopola (dramatisointi Kirsi Porkka) Tarja Jakunaho[4]
2012 Onnellinen mies Arto Paasilinna Kari Paukkunen[5]
2013 Viides luoti Atro Lahtela Atro Lahtela[6]
2014 Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla Marjatta Kurenniemi Anne Rautio[7]
2015 Ikimaa Eija Lappalainen, Anne Leinonen Kaisa-Liisa Logrén[8]
2016 Hirvimetsä Elli Salo Linda Wallgren[9]
2017 Töissä täällä Juha-Pekka Koskinen Matti Ijäs[10]
2018 Mielensäpahoittaja maailmalla Tuomas Kyrö Matti Ijäs[11]
2019 Punainen myrsky Elina Hirvonen Soila Valkama[12]
2020 Yöperhonen Liisa Pöntinen Liisa Pöntinen[13]
2021 Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa Kati Kaartinen Antti Leino[14]
2022 Miesvihaaja Juho Gröndahl Riikka Oksanen [15]
  • Urpo Kuotola, Anja Tsokkinen, Eero Vartio: Suomen näkövammaisten ja näkövammaistyön historia. Helsinki 1988.
  1. Oinaala, Sampsa: Pohjantähti-dramatisointi on palkintonsa ansainnut HS.fi. 9.2.2010. Viitattu 29.11.2021.
  2. Badding-kuunnelmalle Sokeain kuunnelmapalkinto Yle.fi. 26.1.2011. Viitattu 10.4.2021.
  3. Sokeain kuunnelmapalkinto Risto Räppääjälle (Arkistoitu sivu) 2021. Näkövammaisten Keskusliitto ry. Viitattu 10.4.2021.
  4. Risto Räppääjä ja kauhea makkara Yle Areena. Viitattu 10.4.2021.
  5. Sokeain kuunnelmapalkinnon sai Onnellinen mies 30.1.2013. archive.org: Yle. Arkistoitu 2.5.2015. Viitattu 11.5.2015.
  6. Viides luoti sai sokeain kuunnelmapalkinnon Yle.fi. 11.4.2014. Viitattu 10.4.2021.
  7. Niemi, Marja: Sokeain kuunnelmapalkinto lastenkuunnelmalle Yle.fi. 16.4.2015. Viitattu 10.4.2021.
  8. Kurvinen, Satu: Sokeain 2015 vuoden kuunnelma on Ikimaa! Yle.fi. 7.4.2016. Viitattu 10.4.2021.
  9. Kuosmanen, Ilkka: Linda Wallgrenin Hirvimetsä-ohjaukselle Sokeain kuunnelmapalkinto ESS.fi. 24.3.2017. Viitattu 10.4.2021.
  10. Sokeain kuunnelmapalkinnon 2017 voitti Töissä täällä -kuunnelmasarja 6.4.2018. Näkövammaisten liitto ry. Viitattu 16.4.2018.
  11. Sokeain kuunnelmapalkinnon 2018 sai Mielensäpahoittaja maailmalla -kuunnelmasarja ja Vuoden ääninäyttelijänä palkittiin Heikki Kinnunen Yle.fi. 5.4.2019. Viitattu 10.4.2021.
  12. Ylen Punainen myrsky -kuunnelma voitti Sokeain kuunnelmapalkinnon 2019 Yle.fi. 3.4.2020. Viitattu 10.4.2021.
  13. Sokeain kuunnelmapalkinto Ylen Yöperhonen-kuunnelmalle Yle.fi. 7.4.2020. Viitattu 10.4.2021.
  14. Sokeain kuunnelmapalkinnon 2021 on voittanut sarjakuunnelma Armi Aavikko – Siinä välissä olin elossa www.kulttuuripalvelu.fi. 7.4.2022. Viitattu 1.7.2022.
  15. Miesvihaajalle Sokeain kuunnelmapalkinto www.kulttuuripalvelu.fi. 20.4.2023. Viitattu 5.5.2023.