Suokorte

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suokorte
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Luokka: Kortemaiset Equisetopsida
Lahko: Equisetales
Heimo: Kortekasvit Equisetaceae
Suku: Kortteet Equisetum
Laji: palustre
Kaksiosainen nimi

Equisetum palustre
L.

Katso myös

  Suokorte Wikispeciesissä
  Suokorte Commonsissa

Suokorte (Equisetum palustre) on kosteiden paikkojen yhtäläisitiöinen sanikkainen. Suokorte on hyvin myrkyllinen.[2]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itiötähkätön, haarakas suokorte.
Suokortekasvusto Belgiassa.

Suokorte kasvaa 20–40 cm korkeaksi. Sen maavarsistosta nousee puhtaanvihreitä, pystyjä, nivelikkäitä ja sileitä varsia. Varsi on ontto: keskiontelo on pieni, enintään sitä ympäröivien sivuonteloiden kokoinen. Varressa on uurteita sekä kapeita, korkeita harjuja tavallisesti 5–10 kappaletta. Suokorte haaroo usein niukasti ja epätasaisesti, joskus haaroja ei ole ollenkaan. Haarat ovat lähes varren paksuisia, ylöskaartuvia, haarattomia ja selväuurteisia. Suokortteen lehdet ovat vähäisiä, yhdiskasvuisia kiehkuroita, jotka muodostavat hammasreunaisia tuppia varren nivelkohtiin. Vihreät tupet ovat pitkiä ja väljähköjä, ja niissä on tavallisesti 5–10 äimämäistä, mustanruskeaa ja valkolaitaista hammasta. Haarojen tyvitupet ovat kiiltäviä, mustahkoja. Haaran alin nivelväli on selvästi varren tuppea lyhyempi. Käpymäiset, kellanruskeat itiötähkät ovat varren tai toisinaan myös haarojen latvassa. Itiöpesäkkeet ovat perällisten kuusikulmaisten kilpien alapinnalla. Suomessa suokortteen itiöt kehittyvät kesä-elokuussa. Maanpäällinen, vihreä alkeisvarsikko on kaksikotinen ja liuskainen.[3]

Suokortteen voi sekoittaa peltokortteeseen (Equisetum arvense). Peltokortteen erottaa suokortteesta muun muassa siitä, että sillä on erikseen itiötähkällinen kevätverso, sekä haarakas kesäverso, jonka haarojen alin nivelväli on varren tuppea paljon pidempi.[4]

Suokortetta tavataan Euroopassa Espanjaa, Portugalia ja Etelä-Venäjää lukuun ottamatta. Levinneisyysalue jatkuu Euroopasta läpi Siperian Tyynelle valtamerelle ja Pohjois-Japaniin saakka. Lajia kasvaa myös Alaskassa ja suurimmassa osaa Kanadan ja Yhdysvaltain pohjoisosia.[5] Suomessa suokortetta tavataan suhteellisen yleisenä koko maassa.[6]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suokorteen tyypillisiä kasvupaikkoja ovat ravinteiset suot, lähdepaikat, suopellot ja niiden ojat ja pientareet. Sitä tavataan myös hiekkaisilla rata- ja maantiepenkereillä.[3]

Suokorte on myrkyllinen karjalle, ja niinpä se on ollut ongelmallinen rikkakasvi. Se on aiheuttanut karjakuolemia jouduttuaan soilta kerätyn rehuheinän joukkoon.[2] Kasvin myrkyllisyydestä johtuen sitä on varottava sekoittamasta peltokortteeseen, jota käytetään teen aineksena.[7]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.
  1. Akhani, H., Zehzad, B. & Brummitt, N.: Equisetum palustre IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.1. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 10.8.2016. (englanniksi)
  2. a b Ålands flora 2010, s. 90.
  3. a b Retkeilykasvio 1998, s. 41, 43.
  4. Retkeilykasvio 1998, s. 43.
  5. Den virtuella floran: Kärrfräken (myös levinneisyyskartta) (ruotsiksi) Viitattu 13.9.2011.
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Suokortteen levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 13.9.2011.
  7. Oulun kasvit 2005, s. 243.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]