Susan Atkins

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Susan Atkins
Susan Atkins
Susan Atkins
Henkilötiedot
Syntynyt7. toukokuuta 1948
Kuollut24. syyskuuta 2009 (61 vuotta)
Kansalaisuus Yhdysvallat
Muut tiedot
Muut nimet Susan Denise Atkins
Rikokset Osallistuminen elokuvanäyttelijä Sharon Taten ja usean muun ihmisen murhaan vuonna 1969.
Uhrit Yhdeksän ihmistä.
Vangittu 1. lokakuuta 1969
Rangaistus kuolemantuomio murhasta, mutta rangaistus muutettiin myöhemmin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi.
Aiheesta muualla
www.susanatkins.org

Susan Denise Atkins (7. toukokuuta 194824. syyskuuta 2009) oli yhdysvaltalainen murhaaja. Hän oli kulttijohtaja Charles Mansonin seuraaja, joka osallistui elokuvanäyttelijä Sharon Taten ja usean muun ihmisen murhaan vuonna 1969.

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atkins kasvoi keskiluokkaisen kolmilapsisen perheen keskimmäisenä lapsena Pohjois-Kaliforniassa. Hänen äitinsä kuoli syöpään vuonna 1963, minkä jälkeen perheen elämä oli hyvin rikkonaista. Atkins oli kouluaikoina hiljainen ja itsetietoinen tyttö, joka kuului paikalliseen kristilliseen kuoroon.

Atkins jätti lukion kesken 18-vuotiaana ja lähti San Franciscoon, jossa hän elätti itsensä sihteerinä, toimiston juoksutyttönä ja stripparina. Hän tapasi Charles Mansonin vuonna 1967, kun Manson oli soittamassa kitaraa kommuunissa, jossa Atkins asui usean ystävänsä kanssa. Kun kommuuni ratsattiin muutamaa viikkoa myöhemmin, ja Atkins jäi kodittomaksi, Manson pyysi häntä liittymään ryhmäänsä. Manson antoi hänelle lempinimen Sadie Mae Glutz. Kasvava ”Mansonin perhe” asettui oleskelemaan Spahn Ranchille San Fernando Valleyssa. Atkins synnytti 7. lokakuuta 1968 pojan, jolle annettiin nimi Zezozose Zadfrack Glutz. Atkins menetti oikeutensa lapseen saatuaan tuomion murhasta, ja lapsi on adoptoitu ja nimetty uudelleen. Atkins ei ollut yhteydessä poikaansa vangitsemisensa jälkeen.[1]

Taten murha ja elinkautinen vankeus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Mansonin perhe” murhasi kesällä 1969 kaikkiaan yhdeksän ihmistä, joista tunnetuin oli elokuvaohjaaja Roman Polańskin silloinen vaimo, näyttelijä Sharon Tate. Atkins myönsi puukottaneensa Taten kuoliaaksi, mutta myöhemmin Charles ”Tex” Watson tunnusti tehneensä varsinaisen surmatyön Atkinsin pitäessä Tatea aloillaan. Atkins myös kirjoitti uhrien verellä surmapaikan seinään sanan ”Pig” (sika). Atkins tuomittiin kuolemaan murhasta, mutta rangaistus muutettiin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi, koska Kalifornian korkein oikeus otti kuolemanrangaistuksen väliaikaisesti pois käytöstä ennen tuomion täytäntöönpanoa.[2] Atkins oli vangittuna Kaliforniassa 1. lokakuuta 1969 alkaen, ja hänen pyyntönsä päästä ehdonalaiseen hylättiin 17 kertaa.[3]

Atkinsilla todettiin vuonna 2008 aivokasvain. Hänen viimeinen kuulemistilaisuutensa ehdonalaiseen pääsyn yrittämiseksi oli 2. syyskuuta 2009.[4] Atkinsin anomus ehdonalaiseen hylättiin keskiviikkona 2. syyskuuta 2009. Hän kuoli 24. syyskuuta 2009.

  1. Susan Denise Atkins Cielodrive.com. Arkistoitu 26.11.2009. Viitattu 19.8.2009. (englanniksi)
  2. Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi Ilta-Sanomat. 20.11.2017. Viitattu 21.11.2017.
  3. Broughton, Angela: Aging Manson 'Family' members long for freedom CNN.com. 30.3.2009. Viitattu 19.8.2009. (englanniksi)
  4. Blankstein, Andrew: Parole hearing scheduled for Manson follower Susan Atkins Los Angeles Times. 6.6.2009. Viitattu 19.8.2009. (englanniksi)