Susan Boyle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Susan Boyle
Susan Boyle 2013.
Susan Boyle 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt1. huhtikuuta 1961 (ikä 63)
Blackburn, Skotlanti
Kansalaisuus  Yhdistynyt kuningaskunta
Ammatti laulaja
Vanhemmat Patrick ja Bridget Boyle
Siviilisääty naimaton
Aiheesta muualla
http://www.susanboylemusic.com Kotisivu

Susan Magdalane Boyle (s. 1. huhtikuuta 1961)[1] on brittiläinen laulaja ja katolisen kirkon vapaaehtoistyöntekijä, joka tuli julkisuuteen 11. huhtikuuta 2009 esiintyessään televisiossa kilpailijana ITV:n 1-kanavalla Britain’s Got Talent -kykyjenetsintäkilpailun kolmannella tuotantokaudella.[2]

Boyle esitti kilpailussa Victor Hugon romaanin Kurjat pohjalta tehdyn ”Les Misérables” -musikaalin ensimmäisestä kohtauksesta Fantine-hahmon soololaulun ”I Dreamed a Dream”. Suorituksellaan hän ällistytti täysin sekä yleisön että tuomarit, joiden kilpailijan ulkoiseen olemukseen perustuneet ennakko-odotukset olivat mahdollisimman kaukana tämän taitavasta esityksestä.

Boyle oli kilpailun finaalissa ennakkosuosikin asemassa, mutta hän sijoittui siinä lopulta toiseksi hävittyään tanssiryhmä Diversitylle.[3]

Boyle on vuonna 1999 tehnyt omalla kustannuksellaan demonauhan, jossa on kaksi kappaletta: ”Cry Me a River” ja ”Killing Me Softly with His Song”. Tätä nauhaa hän on noihin aikoihin jakanut muutamia kappaleita tuttavilleen.[4]

Samana vuonna Boyle levytti ”Cry Me a River” -blueskappaleen Whitburnin kunnanvaltuuston vuosituhannenvaihteen kunniaksi tuottamalle ”The Millennium Celebration” -nimiselle hyväntekeväisyys-CD:lle, jota painettiin vain 1 000 kappaletta.[5] Sen lisäksi hän on laulanut muun muassa kirkkokuorossa ja karaokekilpailuissa. Hän on maininnut aloittaneensa laulamisen 12-vuotiaana.

Britain’s Got Talent -kilpailun ensimmäisessä esiintymisessään Clyde Auditorium -konserttisalissa Glasgow’ssa Boyle tavoitti 11,8 miljoonan tv-katsojan yleisön.[2] [6] Hän lauloi varmasti ja yleisön suosion saavuttaen, mutta muusta kuin lauluosuudesta oli nähtävissä, ettei hän ollut ammattilainen tai saanut esiintymiskoulutusta. Kilpailussa kysyttäessä hän totesi esikuvakseen Elaine Paigen. Tuomareina kilpailussa olivat Simon Cowell, Amanda Holden ja Piers Morgan.[7]

Kuusitoista päivää myöhemmin hänen kilpailuvideonsa eri versioita YouTubessa oli katsottu jo yli 150 miljoonaa kertaa. [8]

Boyle oli jo ensimmäisen julkisuusviikkonsa aikana haastateltavana useassa Ison-Britannian ja Yhdysvaltain televisiokanavien keskustelu- tai uutisohjelmassa ja myös lyhyesti laulanut niissä a cappella eli ilman säestystä.[9]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Susan Boyle syntyi Blackburnissa, West Lothianissa Skotlannissa yhdeksänlapsisen perheen nuorimmaiseksi.[10][11] Hänen isänsä Patrick työskenteli kaivoksessa ja äitinsä Bridget pikakirjoittajana.[12] Isä oli myös osa-aikainen laulaja.[13]

Hänen vanhempansa ovat irlantilaisia maahanmuuttajia. Susan Boyle oli neljän veljeksen ja kuuden siskoksen muodostamasta lapsikatraasta nuorin. Lapsista vain kuusi jäi eloon. Susan syntyi äidin ollessa 45-vuotias. Synnytys oli vaikea, ja Susan ehti hetken kärsiä hapenpuutteesta. Hänellä on diagnosoitu oppimisvaikeuksia, jotka johtivat koulukiusaamiseen. Häntä kutsuttiin nimellä ”Susie Simple” suom. ”Simppeli-Suski”, mutta hän oppi puolustautumaan ivaajiaan vastaan.[14] Vuonna 2012 diagnoosi kuitenkin korjattiin. Boylella on autismiin kirjoon kuuluva Aspergerin syndrooma ja keskimääräistä korkeampi älykkyysosamäärä.[15] Oireyhtymä on vaikuttanut hänen live-esiintymistensä vähäiseen määrään 2014 lähtien.[16]

Suoritettuaan koulunsa päätteeksi muutaman tutkinnon hän sai kuudeksi kuukaudeksi työtä keittäjänä West Lothianin Collegessa. Tämä jäi hänen ainoaksi työpaikakseen kykykilpailuun saakka. Hän myös osallistui yhteiskunnan järjestämiin koulutusohjelmiin. Toisinaan hän kävi teatterissa kuuntelemassa ammattilaulajia, ja esiintyi itsekin paikallisissa tapahtumissa. Hän kävi äänenkäytönopettaja Fred O’Neilin pitämillä laulutunneilla.

Vuonna 1995 hän kävi Michael Barrymoren ”My Kind of People” -musikaalia varten järjestetyssä koe-esiintymisessä Braeheadin ostoskeskuksessa Glasgow’ssa. Hän on kertonut olleensa liian hermostunut tehdäkseen tuolloin hyvää vaikutusta tuomareihin. lähde? The Guardian -lehden mukaan hän on käynyt Edinburghin ilmaisutaiteen oppilaitosta ja osallistunut "Edinburgh Fringe" -taidefestivaaleille.

Fred O’Neilin mukaan Susan Boyle luopui The X Factor -nimisen television kykykilpailun koe-esiintymisestä, koska uskoi, että ulkonäkö ratkaisisi valituksi tulemisen, ja oli lähellä luopua myös suunnitelmastaan osallistua Britain’s Got Talent -kisaan. O’Neil kertoi skotlantilaiselle The Scotsman -sanomalehdelle Boylen kanssa käymästään puhelinkeskustelusta, jossa tämä oli todennut olevansa liian vanha tähän nuorten ihmisten kilpailuun. O’Neil oli kuitenkin taivutellut hänet mukaan ohjelmaan. lähde?

Susan Boylen isä kuoli 1990-luvulla. Hänen sisaruksensa olivat jo lähteneet kotoa, minkä takia Susan jäi yksin hoitamaan iäkästä äitiään. Tämä kuoli 91 vuoden iässä vuonna 2007. Susan Boyle asuu perheensä kotitalossa kissansa Pebblesin kanssa. Hänen äitinsä oli aina rohkaissut häntä osallistumaan paikallisiin laulukilpailuihin, joita Susan useasti myös voitti. Äiti oli myös yrittänyt taivutella Susania osallistumaan Britain’s Got Talent -kilpailuun patistamalla häntä laulamaan omaa seurakuntaansa suurempien yleisöjen edessä.

Britain’s Got Talentissa esiintymisensä aikoihin Boyle oli työtön, mutta toimi aktiivisesti vapaaehtoistyöntekijänä katolisessa ”Our Lady of Lourdes” -seurakunnassa Blackburnissa. [17]

Vuonna 2022 Boyle sai infarktin.[18]

  • I Dreamed a Dream (2009)
  • The Gift (2010)
  • Someone To Watch Over Me (2011)
  • Standing Ovation: The Greatest Songs From The Stage (2012)
  • Home for Christmas (2013)
  • Hope (2014)
  • A Wonderful World (2016)
  • Ten (2019)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]