T. V. Gopalakrishnan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tripunithura Viswanathan Gopalakrishnan (malajalamiksi തൃപ്പൂണിത്തുറ വിശ്വനാഥൻ ഗോപാലകൃഷ്ണൻ, Tŕppūṇittuṟa Viśvanāthaṉ Gōpālakŕṣṇaṉ; s. 11. kesäkuuta 1932 Thrippunithura, Kerala) on intialainen mridangaminsoittaja, laulaja ja viulisti. Hän on esittänyt sekä hindustanilaista että karnaattista musiikkia.[1]

Gopalakrishnan syntyi muusikkosukuun ja aloitti mridangam-lyömäsoittimen soittamisen 4-vuotiaana.[2] Hän esiintyi 6-vuotiaana Kochin palatsissa Victor Hope Linlithgow'n edessä.[1] Pian Gopalakrishnan alkoi säestää laulaja Chembaita, josta tuli hänen tärkein opettajansa. Lisäksi hän sai kirana gharana -koulukunnan mukaista opetusta hindustanilaisessa musiikissa.[2] Gopalakrishnan suoritti Bachelor of Commerce -tutkinnon, mutta omistautui päätoimisesti uralleen muusikkona.[1]

Vuonna 1969 Gopalakrishnan piti ensimmäisen hindustanilaisen musiikin konserttinsa laulajana Chennaissa.[2][1] Hän on tehnyt yhteistyötä muiden muassa Ravi Shankarin, Alla Rakhan ja lukuisten länsimaalaisten muusikkojen kanssa. Hän kuuluu varhaisiin kansainvälisen uran luoneisiin intialaisiin muusikoihin.[3][2] Gopalakrishnan on tulkinnut kokeellistakin ohjelmistoa esimerkiksi esittämällä karnaattista jazzia länsimaisin soittimin.[2] Hänen oppilaidensa joukossa ovat olleet muiden muassa Ilaiyaraaja, Rajkumar Bharathi, K. J. Yesudas[1], Kadri Gopalnath, A. R. Rahman, Sivamani, Bhupinder Singh ja Carola Grey.[2] Gopalakrishnan on saanut lukuisia palkintoja, joihin ovat kuuluneet Padma Bhushan, Sangeet Natak Akademin palkinto ja Sangita Kalanidhi.[3][2]

  1. a b c d e Profiles of the later 20th century musicians, instrumentalists Indian Heritage, viitattu 14.5.2024 (englanniksi)
  2. a b c d e f g Mr. Tripunithura Viswananthan Gopalakrishnan Kerala Tourism, viitattu 14.5.2024 (englanniksi)
  3. a b Rajagopalan Venkataraman, Timeless T V Gopalakrishnan The New Indian Express 26.2.2013, viitattu 14.5.2024 (englanniksi)