Tikku ja Takku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tikku ja Takku -show.

Tikku ja Takku (engl. Itchy & Scratchy) ovat kuvitteellisia piirrettyjä hahmoja yhdysvaltalaisessa animaatiosarjassa Simpsonit. Tikku-hiiri ja Takku-kissa esiintyvät äärimmäisen väkivaltaisessa piirretyssä lastenohjelmassa, jota esitetään Hassu-klovnin show’ssa. Tikulla on tapana teurastaa Takku aina mitä eriskummallisimmilla ja raaimmilla tavoilla. Simpsoneissa nähdään yleensä kokonaisia, alle minuutin mittaisia Tikku ja Takku -lyhytfilmejä, jotka liittyvät toisinaan kulloisenkin jakson pääjuoneen. Hahmojen ääninäyttelijät ovat Dan Castellaneta (Tikku) ja Harry Shearer (Takku), tosin hahmot puhuvat vain satunnaisesti. Useimmiten kuullaan vain Takun tuskanhuutoja ja Tikun häijyä naurua.

Tikku ja Takku tekivät ensiesiintymisensä jo The Tracey Ullman Show’n lyhytfilmeissä ennen nykymuotoisten Simpsonien syntyä.

Bart ja Lisa Simpson ovat Tikku ja Takku -sarjan suuria faneja. Heidän äitinsä Marge Simpson on osoittanut mieltään ohjelman tekijöille sarjan väkivaltaisuudesta, ensimmäisen kerran 2. tuotantokauden jaksossa ”Väkivaltaviihde”. Tikkua ja Takkua tuottaa väsähtänyt ja kärttyisä animaatiotuottaja Roger Meyers Jr. (ääninäyttelijä Alex Rocco, myöhemmin Hank Azaria), joka on perinyt studion ja hahmot isältään. 8. tuotantokauden jaksossa ”Urani koirana” tv-yhtiön johto vaati lisäämään Tikun ja Takun rinnalle Piski (Pootchie) -nimisen trendikkään koiran, jonka ääninäyttelijänä Homer Simpson lyhyesti toimi ennen kuin hahmo poistettiin epäonnistuneena. Saman jakson mukaan Tikun ja Takun fiktiivinen ääninäyttelijä on June Bellamy -niminen nainen. 4. kauden jaksossa ”Rangaistus” Tikusta ja Takusta oli tehty myös suosittu elokuva.

Varhaisimmissa esiintymisissään Tikku ja Takku yrittivät molemmat tappaa toisensa, mutta asetelma vakiintui pian siihen, että Takku-kissa on aina viaton uhri, jonka Tikku-hiiri surmaa sadistisesti ilman mitään syytä. Sarjan alkuperäisestä ideasta muistuttaa kuitenkin sen tunnuslaulu ”They fight, they bite, they bite and fight and bite...” (Ne tappelevat, ne purevat...) ja alkutunnus, jossa molemmat hahmot mätkivät toisiaan, Tikku nuijalla ja Takku suurella moukarilla. Takku onnistui mahdollisesti tappamaan Tikun yhden kerran poikkeuksellisessa pätkässä, joka nähtiin osittain 5. kauden jaksossa ”Opiskelija Homer Simpson”.

Todelliset esikuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tikku ja Takku ovat parodia MGM-studion klassisesta piirrossarjasta Tom ja Jerry sekä Famous Studiosin 1940- ja 1950-luvuilla tuottamasta vielä väkivaltaisemmasta sarjasta Herman ja Katnip, joissa molemmissa ovela hiiri nauttii kissalle aiheuttamistaan tuskallisista vastoinkäymisistä. Tikku ja Takku eroaa esikuvistaan siten, ettei kissa enää edes näennäisesti muodosta hiirelle uhkaa ja väkivalta on vielä raaempaa. Joissain Simpsonien jaksoissa näytetään arkistopätkiä vanhoista 1920–1940-lukujen Tikku ja Takku -filmeistä, jotka ovat yleensä parodioita Disney-yhtiön klassikkoanimaatioista kuten Höyrylaiva Ville ja Fantasia, höystettynä absurdilla väkivallalla. Tikulla ja Takulla on myös oma teemapuisto (nähtiin ensi kerran 6. kauden jaksossa ”Väkivallan kolkko kutsu”), joka selkeästi parodioi Disneyland-huvipuistoja. Hahmojen keksijäksi väitetty edesmennyt Roger Meyers Sr. on parodia Walt Disneystä.

Hahmojen suomenkieliset nimet ovat väännös Disney-hahmoista Tiku ja Taku. Englanninkieliset nimet Itchy ja Scratchy viittaavat kirjaimellisesti kutinaan ja raapimiseen.