Ulvilan rautatieasema

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ulvila
Perustiedot
Rataosa Tampere–Pori
Sijainti Friitala
Osoite 28400 Ulvila
Kunta Ulvila
Lakkautettu 1984
 • henkilöliikenne  1983
 • tavaraliikenne  1974
Asemarakennus
Suunnittelija Thure Hellström
Materiaali puu
Rakennettu siirretty Jakokoskelta 1932
Purettu palanut 2003

Ulvilan rautatieasema sijaitsi Tampere–Pori -radalla Ulvilan keskustaajamassa Friitalassa. Asema aloitti toimintansa seisakkeena, mutta se laajennettiin myöhemmin rautatieasemaksi.[1] Teollisuusyritysten ja hyvien liikenneyhteyksien ansiosta Friitalasta kehittyi Ulvilan suurin taajama. 1. kesäkuuta 1932 asti aseman nimi oli Friitalan rautatieasema.[2] Ulvilan rautatieasema palveli lähinnä ympäröivän kylän henkilöliikennettä. Liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi seisakevaihteeksi vuonna 1970, tavaraliikenne lopetettiin vuonna 1974, henkilöliikenne vuonna 1983 ja koko liikennepaikka lakkautettiin vuonna 1984. Tilausjunia paikalla pysähtyi satunnaisesti vielä 1990-luvulla.[3]

Asemalta rakennettiin 1930-luvulla teollisuusraide Friitala Oy:n tehtaalle.[1] Teollisuusraide purettiin tehtaan toiminnan supistuttua 1990-luvulla. Suojeltavaksi määrätty huonokuntoinen asemarakennus paloi vuonna 2003. Rakennuksen oli suunnitellut arkkitehti Thure Hellström ja se oli siirretty paikalle Kontiolahden Jakokoskelta Joensuu–Kontiomäki-radan varrelta vuonna 1932. Nykyään asemasta on jäljellä asemapäällikön talo ja laiturin jäännökset.[3]

  1. a b Friitalan rautatieasema tietoportti.com. Arkistoitu 7.9.2014. Viitattu 7.9.2014.
  2. http://vaunut.org/liikennepaikka/1894
  3. a b Jussi Iltanen: Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat (2. painos), s. 128. Helsinki: Karttakeskus, 2010. ISBN 978-952-593-214-3.
Tämä rautateihin tai rautatieliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.