Universalismi (kristinusko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kristillisen universalismin symboli.

Universalismi on kristinuskon käsitys, jonka mukaan kaikki ihmiset pelastuvat. Esimerkiksi Origeneen mukaan dualismin hylkääminen oppina merkitsee, ettei maailman loppuessa Saatanalle voi kuulua kukaan (ei edes Saatana itse): Jumala pelastaa jokaisen, ja maailma palautuu alun täydellisyyteen (apokatastasis).

Myös Gregorios Nyssalainen kannatti universalismia. Karl Barthin mukaan kaikki paitsi Kristus pelastuvat: Jumala nimenomaan hylkäsi Kristuksen, joka kärsii ihmiskunnan rangaistuksen.

Toisen näkemyksen mukaan kaikki pelastuvat vapaaehtoisesti, koska Jumalan rakkaus on niin suuri, ettei kukaan voi olla antautumatta sille. (Vrt. arminiolaisuus, partikularismi.)

Nykyajan universalistit saattavat perustella kantaansa silläkin, että monet varhaiset kirkolliset johtohahmot ilmeisesti tukivat oppia.[1] Muun muassa The Christian Universalist Association on sanonut universalismin olleen varhaisimpien kristittyjen keskeinen viesti.[2] Myöhemmin universalismin kannatusta on esiintynyt vaihtelevasti eri aikoina.[3]

Unitaariuniversalismi on eri asia, eivätkä sen kannattajat välttämättä ole edes kristittyjä.[4] Alun perin unitaariuniversalismi kyllä syntyi universalistien ja unitaarien kattojärjestöjen – Universalist Church of American ja American Unitarian Associationin – yhdistyttyä vuonna 1961.[4]

Suomessa tunnettu universalisti on kirjailija ja pappi Antti Kylliäinen.lähde?


Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.