Viljo Issakainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viljo Issakainen (15. tammikuuta 1947 Rovaniemen maalaiskunta12. huhtikuuta 2021 Rovaniemi) oli suomalainen voimanostaja ja painonnostaja.[1]

Voimanoston MM-kilpailuissa Issakainen saavutti 56 kilogramman sarjassa hopeaa 1975 ja pronssia 1976. Hän voitti kolme Pohjoismaiden mestaruutta ja viisi Suomen mestaruutta.[1] Vuonna 1975 Urheilutoimittajain Liitto valitsi hänen Vuoden voimanostajaksi Suomessa. Voimanosto oli tuolloin ensimmäistä kertaa mukana lajien parhaita valittaessa.[2] Painonnostossa Issakainen saavutti PM-kisoissa yhden hopean ja SM-kisoissa yhden kullan, yhden hopean ja kaksi pronssia.[1]

Issakainen teki useita Pohjoismaiden ja Suomen ennätyksiä sekä voimanostossa että painonnostossa.[1]

  1. a b c d Pirkkiö, Jaarli: Viljo Issakainen oli voimanoston uranuurtajia. Lapin Kansa, 1.5.2021, s. 28.
  2. Heikki Ikola vuoden paras. Helsingin Sanomat, 13.12.1975, s. 29. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]