Viveka Lanne

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viveka Lanne
Huittisten kaupunginjohtaja
8. elokuuta[1] 2022 –
Edeltäjä Jyrki Peltomaa
Siikaisten kunnanjohtaja
1. elokuuta 2015 – 2022
Edeltäjä Päivi Rantanen
Seuraaja Heli Kaskiluoto
Henkilötiedot
Syntynyt1974 (ikä 49–50)
Tiedot
Puolue Suomen Keskusta
Koulutus yhteiskuntatieteiden maisteri

Viveka Lanne (s. 1974) on Siikaisten entinen kunnanjohtaja.[2] Hän siirtyi kunnanjohtajan virkaan Satakuntaliiton aluekehitysasiantuntijan tehtävästä. Puoluetaustaltaan Lanne on taustaltaan keskustalainen, ja hän on toiminut Keskustan Porin valtuustoryhmän puheenjohtajana ja Porin kaupunginvaltuutettuna.[3]

Siikaisten valtuuston kunnanjohtajavaalissa 9. heinäkuuta 2015 Lanne sai 10 ääntä, Olli Rajala 5 ääntä ja Karri Kunnas yhden äänen. Karri Kunnas valittiin Lanteen kieltäytymisen varalle.[4]

Lanne valittiin Huittisten kaupunginjohtajaksi 25. huhtikuuta 2022 järjestetyssä vaalissa. Hän sai toisella kierroksella äänistä 23, kun vastaehdokas Timo Kaunisto sai 11.[5]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lanne on naimisissa ja hänellä on miehensä kanssa lapsia.[6]

  1. Viveka Lanne aloittaa loppukesällä Huittisissa Kokemäenjokilaakson Uutiset. Viitattu 6.3.2023.
  2. Suomen valtiokalenteri 2020, s. 583. Helsinki 2020. ISBN 978-952-14-4079-3
  3. Siikaisten kunnanjohtajaksi Viveka Lanne Yle Uutiset. 9.7.2015.
  4. Viveka Lanne Siikaisten kunnanjohtajaksi. Kuntalehti. Viitattu 12.2.2019.
  5. Laakso, Antti: Huittisten kaupunginjohtajaksi valittiin arvan suosima Viveka Lanne yle.fi. Viitattu 3.5.2022.
  6. Kunnanjohtajaksi valittu Viveka Lanne: Muutan Siikaisiin, perhe jää Poriin Yle Uutiset. 10.7.2015. Viitattu 6.3.2023.