Vuorihallitus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vuorihallitus oli vuosina 1858–1884 toiminut suomalainen valtion keskusvirasto, joka vastasi kaivosteollisuudesta.

Ruotsin vallan aikana vuorilaitoksen hoito oli kuulunut Ruotsin vuorikollegiolle, jonka alaisuudessa toimi Suomen vuorimestaripiiri tai vuorikunta (Bergslag).[1]

Vuorikollegion tehtävät siirtyivät autonomisessa Suomessa hallituskonseljin eli myöhemmän senaatin valtiovaraintoimituskunnalle, jonka alaisuuteen perustettiin vuorimestarin virka jo vuonna 1809. Vuorilaitoksen menosäännöllä 3. lokakuuta 1821 perustettiin vuori-intendentin konttori, jota johti yli-intendentti. Varsinainen vuorihallitus perustettiin uudella ohjesäännöllä 10. helmikuuta 1858. Kaksi vuotta aiemmin oli lakkautettu vanhat vuorioikeudet ja vuorikäräjät, kun niiden tehtävät siirrettiin kihlakunnanoikeuksille. Vuorihallituksen johtaja eli vuori-intendentti oli myös manufaktuurijohtokunnan jäsen.

Vuoden 1885 alusta vuorihallituksen ja manufaktuurijohtokunnan tehtävät siirtyivät uudelle teollisuushallitukselle.

Pääjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titteli vuoteen 1821 vuorimestari, 1821–1858 yli-intendentti, 1858 alkaen vuori-intendentti

  • Pääjohtajakunta, s. 198, 200–201. SKS, Helsinki 2005.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]