Yigael Yadin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yigael Yadin

Yigael Yadin (hepr. ‏יגאל ידין‎), syntyjään Yigal Sukenik (hepr. ‏יגאל סוקניק‎) (20. maaliskuuta 1917 Jerusalem, Osmanien valtakunta28. kesäkuuta 1984 Jerusalem, Israel[1]) oli israelilainen arkeologi, poliitikko ja Israelin puolustusvoimien toinen pääesikunnan päällikkö.

Yadin syntyi vuonna 1917 Jerusalemissa. Hänen isänsä oli arkeologi Eliezer Sukenik.[2] Yadin liittyi Haganahiin vuonna 1933. Hänestä tuli järjestön merkittävä johtohahmo ja oli suunnittelemassa monia taktiikoita, joita käytettiin itsenäisyyssodassa. Vuonna 1949 Yadinista tuli Israelin puolustusvoimien toinen pääesikuntapäällikkö.[3]

Yadin erosi puolustusvoimista 1952 ja jatkoi arkeologian opintoja Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa ja sai vuonna 1955 tohtorin arvonimen Kuolleenmeren kääröihin liittyvistä tutkimuksistaan. Vuonna 1970 Yadin valittiin Jerusalemin heprealaisen yliopiston Arkeologian instituutin johtoon.[3] Yadin suoritti myös useita kaivauksia muun muassa Hazorissa, Masadassa ja Megiddossa. Hän työllisti tuhansia ihmisiä laajoissa kaivauksissaan ja vaikutti kokonaisuudessaan suhtautumiseen alaan.[2]

Yadin siirtyi politiikan puolelle vuonna 1967, kun hänestä tuli pääministeri Levi Eshkolin sotilaallinen neuvonantaja. Hän pysyi armeijan palveluksessa vuoteen 1976, jolloin hän oli perustamassa Tenoa'a Demokratit le-Shinui -puoluetta, jonka päämääränä oli vaaliuudistus. Seuraavan vuoden vaaleissa puolue sai yhteensä 15 paikkaa knessetistä. Puolue hajosi jo vuonna 1979, mutta vuodesta 1977 apulaispääministerinä ollut Yadin jatkoi tehtävässä vuoteen 1981.[3]

Yadin jätti politiikan vuonna 1981 ja jatkoi tutkimustyötä. Hän kuoli vuonna 1984.[2]

  1. Yigael Yadin, Knesset, viitattu 16.1.2016 (englanniksi)
  2. a b c Yigael Yadin EMuseum. Minnesota State University. Arkistoitu 18.10.2007. Viitattu 21.11.2007. (englanniksi)
  3. a b c Yigael Yadin Jewish Virtual Library. The Ameican-Israeli Cooperative Enterprise. Viitattu 21.11.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.