Avioliitto mormonismissa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Avioliitto (mormonismi))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Avioliitto on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ja muissa myöhempien aikojen pyhien liikkeeseen kuuluvien yhteisöjen teologiassa keskeisellä sijalla. Se ei ole mormoniopin mukaan vain sosiaalisesti tärkeä yhteiskunnan perusyksikkö, jonka tehtävänä on luoda lapsille mahdollisimman hyvä kasvuympäristö, vaan sillä on myös merkittävä hengellinen rooli. Avioliiton solmimisella on mormonien mukaan merkitystä ihmisen pelastuksessa ja hänen iankaikkisessa kohtalossaan. Se on mormoniteologiassa osa pelastussuunnitelmaa, jonka taivaallinen Isä on laatinut lastensa hyödyksi.

Avioliiton merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mormoniteologian mukaan Jumala loi ihmisen alussa sekä mieheksi että naiseksi (1. Mooseksen kirja 1:27). Tämän takia kumpikaan sukupuoli ei yksinään ole "täysi". Täyteen ihmisyyteen kuuluu sekä mies että nainen, jotka tulevat avioliitossaan "yhdeksi lihaksi". Koska vain täydellisillä ihmisillä on mahdollisuus päästä Jumalan välittömään läsnäoloon eli "korotukseen", ei korotukseen ole mahdollista päästä ilman aviopuolisoa. Mormoniteologia viittaa tässä apostoli Paavaliin, jonka mukaan "Herrassa ei ole vaimoa ilman miestä eikä miestä ilman vaimoa" (1. Kirje korinttolaisille 11:11). Avioelämässään mormonit katsovat myös seuraavansa taivaallisen Isänsä ja Äitinsä esimerkkiä ja heijastavansa heitä tässä maailmassa.

Toisin kuin monissa kristillisissä yhteisöissäselvennä, seksuaalisuus ei mormoniteologiassa ole synnillistä tai vältettävää. Avioliitossa toteutettua seksuaalisuutta pidetään kauniina ja pyhänä asiana. Se ei ole vain keino lasten hankkimiseksi, vaan tapa osoittaa kiintymystä ja rakkautta puolisoiden välillä sekä ilon ja mielihyvän lähde. MAP-kirkko ei nykyään pyri säätelemään tapoja, joilla aviopuolisot toteuttavat seksuaalisuutta elämässään, kunhan ne eivät tuota toiselle puolisolle kärsimystä tai alista tätä.

MAP-kirkon käsitys aviopuolisoiden rooleista on melko perinteinen. Sen mukaan sekä aviomiehellä että -vaimolla on perheessä oma roolinsa, joka heijastaa Jumalan luomisjärjestystä. Sen noudattaminen on avain onnelliseen perhe-elämään. Kirkon teologian mukaan aviomiehen kutsumuksena on olla perheen pää. Hän on esimerkiksi viime kädessä vastuussa perheen elatuksesta ja turvallisuudesta. Kirkko korostaa kuitenkin, että perheen päänä oleminen on ymmärrettävä ensi sijassa palvelutehtäväksi. Sen tärkeä osa-alue on pappeuden toteuttaminen arkisessa elämässä. Perheen isä toimii perheensä pappina esimerkiksi rukoillessaan perheensä puolesta, siunatessaan sen jäseniä tai johtaessaan perheiltoja. Aviovaimon kutsumuksena on ennen muuta olla äiti. MAP-kirkko on toistuvasti tuominnut feminismin, joka sen mukaan haluaa vääristää perheenjäsenten rooleja ja siten hajottaa perheen asemaa.

MAP-kirkko tunnustaa siviiliviranomaisten edessä solmitun avioliiton päteväksi, mikäli se on kirkon yleisten moraaliperiaatteiden mukainen. Samaa sukupuolta olevien avioliittoa ei tunnusteta päteväksi, vaikka maan lait sen sallisivatkin, ei liioin moniavioisia liittoja. Myöskään avoliittoa ei pidetä hyväksyttävänä, vaikka se olisikin paikallisessa kulttuurissa hyväksytty yhteiselämän muoto.

Ikuinen avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka siviiliavioliitot ovatkin MAP-kirkon mielestä päteviä, niissä ei sen mielestä kuitenkaan toteudu avioliiton täyteys. Kirkon käsityksen mukaan ne nimittäin purkautuvat ihmisen kuollessa. Näin solmittu liitto on siis solmittu vain "täksi ajaksi". Jumalan välittömään läheisyyteen eli "korotukseen" päästäkseen ihmisen on kuitenkin solmittava avioliitto myös "iankaikkisuudeksi". Tämä on mahdollista vain mormonitemppelissä, ja sen voi solmia vain henkilö, jolla on vaadittava ns. Melkisedekin pappeuden valtuus. Useissa maissa mormonitemppeleissä on mahdollista solmia myös siviilioikeudellisesti pätevä avioliitto. Mikäli aviopari on jo vihitty siviilioikeudellisesti pätevästi, heidät voidaan "sinetöidä" toisiinsa temppelissä. Vain tällä tavoin vahvistetut avioliitot ovat mormoniteologian mukaan päteviä myös tämän elämän jälkeen, iankaikkisuudessa. Tämä on eräs syistä, miksi temppelissä käyntiä pidetään välttämättömänä korotukseen pääsemiselle. Myös lapset voidaan sinetöidä vanhempiinsa temppelissä, jotta perheyhteys säilyisi kuoleman rajan ylikin.

Mormonikirkon käsityksen mukaan he, joille avioliiton solmiminen on tässä maailmassa ollut mahdotonta, tulevat saamaan siihen mahdollisuuden tuhatvuotisessa valtakunnassa. Erityisesti naisia varoitetaan solmimasta avioliittoa epämieluisan miehen kanssa vain korotukseen pääsemiseksi. Sitä vastoin miehiä varoitetaan siitä, että avioliiton solmimatta jättäminen ilman pätevää syytä on raskas synti.

Koska avioliitolla katsotaan olevan syvällinen hengellinen merkitys, suhtaudutaan avioeroon kielteisesti. Kirkko kuitenkin ymmärtää avioliiton jatkamisen joissain tilanteissa mahdottomaksi (esim. uskottomuus tai puolison väkivaltaisuus), eikä avioeroa tuomita tällaisissa tapauksissa. Myös "iankaikkisuudeksi" solmittu liitto voidaan purkaa USA:ssa toimivien kirkon apostolien päätöksellä.

Koska avioliittoa pidetään MAP-kirkossa hyvin pyhänä, korostaa kirkko voimakkaasti seksuaalisen siveyden vaatimuksia. Esiaviollista seksiä, aviollista uskottomuutta, homoseksuaalisuutta ja masturbaatiota pidetään raskaina synteinä perhettä vastaan. Kirkon jäseniä kehotetaan siveyteen ja puhtauteen myös sanoissa ja ajatuksissa. Tämän takia kirkon jäseniä varoitetaan lukemasta tai katselemasta pornografiaa tai muuten siveellisesti arveluttavaa materiaalia.

MAP-kirkon perhepolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MAP-kirkko on pyrkinyt (oman käsityksensä mukaan) puolustamaan perheen ja avioliiton asemaa myös yhteiskunnallisesti. Kirkon edustajat ovat esimerkiksi varoittaneet feminismistä, joka heidän mukaansa pyrkii hävittämään Jumalan luomisjärjestyksessä määräämät miehen ja naisen roolit ja täten kaivamaan maata perheen ja avioliiton alta. Tämän lisäksi MAP-kirkko on syyttänyt feministejä moraallittomuuden, esimerkiksi avioliiton ulkopuolisen seksin ja abortin edistämisestä. Viime aikoina MAP-kirkko on profiloitunut ennen muuta samaa sukupuolta olevien avioliittojen ja rekisteröityjen parisuhteiden vastustajana.

MAP-kirkko on laatinut useita perheohjelmia, joiden tarkoituksena on auttaa avioliittoja ja perheitä selviytymään arjesta. Niitä voidaan verrata kirkkojen perheneuvontaan. Erona on, että MAP-kirkon ohjelmat ovat yleensä maallikkovapaaehtoisten vetämiä.

MAP-kirkon tärkein viimeaikainen perhettä käsitellyt julkaisu on vuonna 1995 julkaistu "Perhe - julistus maailmalle", joka kirkossa tunnetaan yleensä nimellä Perhejulistus. Siinä MAP-kirkon johto asettuu voimakkaasti tukemaan perinteistä perhemallia. Julistuksen pääasiallinen sävy on positiivinen. Se käsittelee avioliittoa ja perhettä Jumalan ihmisille antamina lahjoina, jotka on annettu ihmiskunnan iloksi ja hyödyksi.

Moniavioisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MAP-kirkossa harjoitettiin 1830-luvulta lähtien moniavioisuutta, ensin salassa ja vuodesta 1852 julkisesti. Kirkon opetuksen mukaan kyseessä oli Jumalan kirkon perustajalle Joseph Smithille antama käsky, jonka tarkoituksena oli antaa mahdollisimman monelle mahdollisuus solmia iankaikkinen avioliitto ja päästä sen kautta nousemaan "korotukseen". Moniavioisuus herätti kirkon ulkopuolella runsaasti vastustusta. Vuonna 1890 kirkon neljäs presidentti Wilford Woodruff ilmoitti kirkon luopuvan moniavioisuudesta. Käytännössä yksittäisiä moniavioisia liittoja solmittiin vielä tämän jälkeenkin.

Nykyään MAP-kirkko suhtautuu moniavioisiin liittoihin jyrkän kielteisesti. Jo yhteydenpito moniavioisuutta tukeviin ryhmiin voi olla peruste erottamiselle, kyseisen liiton solmimisesta puhumattakaan. On kuitenkin olemassa lukuisia pieniä MAP-kirkon ulkopuolisia, opillisesti mormonistisia ryhmittymiä, jotka hyväksyvät moniavioisuuden ja myös harjoittavat sitä. Suurin osa näistä lasketaan kuuluvaksi mormonifundamentalistien liikkeeseen.