Nuoret naiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nuoret naiset (engl. Young Women) on Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon apujärjestö, joka tarjoaa toimintaa 12–18-vuotiaille tytöille ja nuorille naisille. Kyseessä on siis Nuorten miesten sisarjärjestö, johon tytöt siirtyvät Alkeisyhdistyksestä täytettyään 12 vuotta. Järjestön virallisena tarkoituksena on ”johtaa nuoret naiset Kristuksen luo”. Järjestö perustettiin vuonna 1871 nimellä Nuorten naisten karsintakerho. Vuonna 1877 sen nimeksi muutettiin Nuorten naisten valistuskerho nuorten miesten vastaavan järjestön mukaan.

Tytöt on yleensä jaettu ikänsä perusteella samanlaisiin ryhmiin kuin Nuoret miehet, vaikka tytöillä ei olekaan pappeutta, johon Nuorten miesten luokkajako perustuu. Nuorissa naisissa 12- ja 13-vuotiaat muodostava oman ryhmänsä, joka tunnettiin aiemmin nimellä Mehiläiset, 14- ja 15-vuotiaat Ruusutytöt ja 16- ja 17-vuotiaat Lehvänsitojat. Vuonna 2019 ryhmien nimistä luovuttiin, ja ryhmäjakoa voidaan tehdä paikallisjärjestön tarpeiden mukaisesti.[1] Täytettyään 18 vuotta naiset yleensä jättävät Nuoret naiset ja siirtyvät kirkon naisjärjestöön, Apuyhdistykseen.

Paikallisessa seurakunnassa Nuorten naisten toimintaa johtaa täysi-ikäinen naispuolinen jäsen eli sisar, joka voi kutsua neuvonantajikseen kaksi täysi-ikäistä sisarta. Myös vaarnatasolla on Nuorten naisten toimintaa, jota organisoi vaarnan Nuorten naisten johtaja neuvonantajineen. Samoin koko kirkon tasolla on Nuorten naisten johtaja neuvonantajineen. Hän järjestää esimerkiksi opetusmateriaalia Nuorille naisille sekä vuotuisen Nuorten naisten konferenssin.

Nuorten naisten kasvatustavoitteet ovat ensi sijassa hengelliset. Kaikkia nuoria naisia kehotetaan ottamaan osaa henkilökohtaisen kehittymisen ohjelmaan. Sen tavoitteena on auttaa häntä ymmärtämään, että hän on taivaallisen isän rakastettu tytär ja Kristuksen lunastama. Samalla se opettaa nuoria naisia luottamaan elämässään Pyhän Hengen johdatukseen. Se kannustaa heitä vaalimaan uskonelämäänsä esimerkiksi säännöllisen rukouksen ja pyhien kirjoitusten tutkimisen, käskyjen noudattamisen ja lähimmäisenrakkauden tekojen kautta. Sen päämääränä on auttaa nuoria naisia ymmärtämään kasteen liittonsa merkitys ja pitämään sen sekä valmistautumaan temppelitoimituksiin.

Näiden hengellisten tavoitteiden lisäksi Nuoret naiset perehtyvät tulevaan rooliinsa aviovaimona ja äitinä. Heitä opetetaan kehittämään itseään jatkuvasti ja opiskelemaan.

Sunnuntaisin Nuoret naiset kokoontuvat ikäryhmittäin samaan aikaan kuin Nuoret miehet pitävät omia kokouksiaan, naiset kokoontuvat Apuyhdistykseen ja miehet pappeutensa mukaisiin kokouksiin. Sunnuntaina koulutusohjelma keskittyy ennen muuta hengellisiin kysymyksiin. Tämän lisäksi Nuoret naiset kokoontuvat viikolla yleensä ohjatun vapaa-ajan toiminnan merkeissä. Tämä voi olla urheilua, retkeilyä ja pelejä, mutta myös musiikkia, taidetta tai kulttuuria. Vapaa-ajan toimintaa voidaan järjestää myös yhteistyössä Nuorten miesten kanssa.

Mehiläiset, 12–13-vuotiaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mehiläisten tunnus on nuori nainen pää kumartuneena rukoukseen. Luokan tunnuslause on: ”Mehiläisestä tulee totuudellinen nuori nainen, kun hän noudattaa Pyhän Hengen kuiskauksia, etsii totuutta, pyrkii elämään sen mukaan ja kertomaan siitä muille.”

Ruusutytöt, 14–15-vuotiaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruusutyttöjen tunnus on avoinna olevat pyhät kirjoitukset. Ne kuvaavat Jumalan sanaa. Luokan tunnuslause on: ”Ruusutytöstä tulee lupauksen nuori nainen, kun hän kunnioittaa kasteen liittoaan ja lupaustaan pitää Jumalan käskyt, ottaa vastaan Hänen siunauksensa ja noudattaa Pyhän Hengen kuiskauksia rakentaessaan rakastavaa suhdetta Taivaalliseen Isäänsä ja ihmisiin ympärillään.”

Lehvänsitojat, 16–17-vuotiaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehvänsitojien tunnus on temppelintornit. Ne kuvaavat temppelitoimituksia ja korotukseen johtavia liittoja. Luokan tunnuslause on: ”Lehvänsitojasta tulee uskova nuori nainen, kun hän kokee täydemmin Vapahtajan rakkauden ja valmistautuu ottamaan vastaan temppelitoimituksen elämällä evankeliumin mukaan, opettamalla sitä ja kertomalla sitä muille.”

  1. Sydney Walker: New Young Women Theme, Class Name, and Structure Changes Announced The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints. 2019. Viitattu 17.4.2023.