Diamant

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Diamant museossa

Diamant (ranskan timanttia merkitsevä sana) oli Ranskan ensimmäinen kantoraketti. Sen avulla Ranska pystyi kolmantena maana laukaisemaan avaruuteen oman Astérix-satelliitin 26. marraskuuta 1965.

Diamant perustui Pierres précieuses -teknologiaohjelmaan, jossa kehitettiin seuraavat raketit: Agathe, Topaze, Emeraude, Rubis ja Saphir. Diamant oli ohjelman viimeinen kantoraketti. Sen jälkeen CNES pyrki eurooppalaistamaan kantorakettiohjelmansa toteuttamalla sen Euroopan avaruusjärjestön kautta.

Diamantista oli kolme versiota: A, B ja BP4. Ne olivat kolmivaiheisia. Niiden hyötykuorman massa oli noin 150 kg, kun satelliitti laukaistiin 200 km korkealle kiertoradalle.

A-versiolla laukaistiin Astérix ja sen jälkeen kolme muuta piensatelliittia vuosina 1965–67. Laukaisut tehtiin Hammaguirista, Algeriasta. Vain toinen laukaisu oli osin epäonnistunut – siinä satelliitti joutui aiottua alemmalle kiertoradalle.

B-versiossa oli voimakkaampi ensimmäinen rakettivaihe. Viidestä vuosina 1970–73 tehdystä laukaisuyrityksestä kaksi viimeistä epäonnistui. Laukaisut tehtiin Kourousta, Etelä-Amerikasta.

BP4-versiossa oli uusi toinen rakettivaihe. Vuonna 1975 raketilla tehtiin kolme laukaisua.

Päivämäärä Tyyppi Laukaisupaikka Hyötykuorma Huomautuksia
26. marraskuuta, 1965 Diamant A Hammaguir Asterix
17. helmikuuta, 1966 Diamant A Hammaguir Diapason
8. helmikuuta, 1967 Diamant A Hammaguir Diadème 1 matala rata
15. helmikuuta, 1967 Diamant A Hammaguir Diadème 2
10. maaliskuuta, 1970 Diamant B Kourou Mika/Wika
12. joulukuuta, 1970 Diamant B Kourou Péole
15. huhtikuuta, 1971 Diamant B Kourou Tournesol
6. joulukuuta, 1971 Diamant B Kourou Polaire toinen vaihe ei toiminut
21. toukokuuta, 1972 Diamant B Kourou Castor/Pollux nokkakartio ei irronnut
6. helmikuuta, 1975 Diamant BP4 Kourou Starlette
17. toukokuuta, 1975 Diamant BP4 Kourou Castor/Pollux
27. syyskuuta, 1975 Diamant BP4 Kourou Aura


Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]