Eteläinen koulu (Riihimäki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eteläinen koulu
Sijainti Lopentie 11, Riihimäki
Perustettu 1903
Luokat 1–5 (peruskoulu)
Oppilaita n. 300

Eteläinen koulu on alakoulu Riihimäen Koivistonmäellä. Koulussa oli vuonna 2015 noin 300 oppilasta.[1]

Riihimäen-Herajoen kansakoulu aloitti toimintansa nykyisen Eteläisen koulun paikalla 18. elokuuta 1903. Arkkitehti Yrjö Sadeniemen suunnittelema alkuperäinen koulurakennus valmistui 1905, mutta kävi jo valmistuttuaan liian pieneksi.[2] Arkkitehti J. Emil Valorinnan suunnittelema lisärakennus valmistui 1907. Rakennuksessa oli voimistelusali, käsityöluokka sekä asunto opettajalle.[1][2] Vuonna 1913 koulun nimeksi tuli Eteläinen kansakoulu ja oppilaita oli tuolloin 170.

Nykyinen U. E. Mäkisen suunnittelema koulun päärakennus valmistui 1932. Arkkitehti Martti Jaatisen suunnittelema laajennusosa valmistui 1958. Peruskoulu-uudistuksen myötä koulu muuttui 1976 Eteläisen koulun ala-asteeksi. Rakennukset saneerattiin viimeksi 1996, jolloin rakennettiin samalla myös koulun uudet liikunta- ja ruokailutilat, jotka on suunnitellut sarkkitehti Harri Hietanen. Liikunta- ja juhlasali nimettiin koulun pitkäaikaisen rehtorin Matti Nikusen mukaan Matinsaliksi.[1]

Laajennusosan tieltä purettiin vuonna 1905 valmistunut alkuperäinen koulurakennus. Vuonna 1907 valmistunut lisärakennus on kuitenkin yhä jäljellä ja rajaa koulupihaa Lopentielle päin ja se on suojeltu kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaana rakennuksena.[2] Vuonna 1932 valmistunut koulurakennus on myös suojeltu kaupunkikuvallisesti arvokkaana rakennuksena.

  1. a b c Riihimäen kotikaupunkipolku 2009.pdf (Arkistoitu – Internet Archive) (sivu 11, kohde 9 - Eteläinen koulu), riihimaki.fi
  2. a b c Riihimäen rakennetut kulttuuriympäristöt 2020 (Arkistoitu – Internet Archive) (sivu 169, kohde 147 - Eteläinen koulu), riihimaki.fi, viitattu 24.9.2020.