Hanna Markkula-Kivisilta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Markkula-Kivisilta huhtikuussa 2020

Hanna Elina Markkula-Kivisilta (o.s. Markkula, s. 10. helmikuuta 1965 Helsinki) on suomalainen Kansallisen Kokoomuksen entinen kansanedustaja (1991–2003). Hän oli Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1985–1996, joista kaupunginhallituksessa vuodet 1989–1996.[1] Koulutukseltaan Markkula-Kivisilta on valtiotieteen maisteri Helsingin yliopistosta (1994).[2]

Markkula-Kivisilta valittiin ensimmäisen kerran kansanedustajaksi eduskuntavaaleissa 1991 Uudenmaan läänin vaalipiiristä. Hän toimi eduskunnassa kolme vaalikautta, joiden aikana hän oli varsinaisena jäsenenä hallintovaliokunnassa (1991–1995), ympäristövaliokunnassa (1991–1998, 1999–2003) sekä valtiovarainvaliokunnassa (1999–2003).[1] Markkula-Kivisilta ei asettunut ehdolle enää vuoden 2003 eduskuntavaaleissa.[3]

Syyskuussa 2003 Markkula-Kivisilta aloitti Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteerinä.[4][5] Hän toimi Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) hallituksen ja tarkastusvaliokunnan jäsenenä vuodesta 2013 RAY:n lakkauttamiseen asti.[6] Hän on myös Soste ry:n[7] ja Lastensuojelun keskusliiton[8] hallituksen jäsen.

Markkula-Kivisilta on ollut vuodesta 1995 naimisissa Ilkka Kivisillan kanssa. Heillä on kaksi lasta. Muusikko Reino Markkula oli Hanna Markkula-Kivisillan isä.[1]

  1. a b c Hanna Markkula-Kivisilta Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 25.4.2014.
  2. Hanna Markkula-Kivisilta The Huffington Post. Arkistoitu 26.4.2014. Viitattu 25.4.2014. (englanniksi)
  3. Manninen, Antti: Viiden luopuvan edustajan äänet jaossa Uudellamaalla HS.fi. 7.2.2003. Arkistoitu 26.4.2014.
  4. Lastensuojelussa tarvitaan uusia palvelumuotoja MTV Uutiset. 1.9.2003. Arkistoitu 26.4.2014. Viitattu 25.4.2014.
  5. Keskustoimisto Pelastakaalapset.fi. Arkistoitu 28.12.2013. Viitattu 25.4.2014.
  6. Hallitus 2013–2015 Ray.fi. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 22.12.2015.
  7. Organisaatio: Hallitus Soste.fi. Arkistoitu 26.4.2014. Viitattu 25.4.2014.
  8. Hallitus 2014 Lastensuojelun keskusliitto. Arkistoitu 26.4.2014. Viitattu 25.4.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]