Eeva Turunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo kansanedustajasta. Kirjailijasta katso artikkeli Eeva Turunen (kirjailija).

Eeva Annikki Turunen (o.s. Viljanen, 22. kesäkuuta 1933 Valkjärvi20. joulukuuta 2015 Joensuu) oli suomalainen poliitikko. Turunen toimi kokoomuksen kansanedustajana kolmen vaalikauden ajan vuosina 1983–1995. Hän edusti Pohjois-Karjalan läänin vaalipiiriä. Turunen oli jäsenenä laki- ja talousvaliokunnassa ja valtiovarainvaliokunnassa.

Turunen syntyi maanviljelijäperheeseen Karjalan kannaksen Valkjärvellä, josta hänen perheensä joutui lähtemään sotien aikana kahdesti evakkoon. Turunen kirjoitti ylioppilaaksi Naantalissa vuonna 1953 ja kouluttautui myöhemmin opettajaksi. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi Turun opettajakorkeakoulusta 1955 ja yleisaineiden opettajaksi sekä ammatinvalinnan yhdysopettajaksi Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta 1962. Turunen työskenteli opettajana Joensuussa vuosina 1955–1988.[1]

Turunen oli kokoomuksen jäsen vuodesta 1972, ja samana vuonna hän oli ensimmäisen kerran kunnallisvaaliehdokkaana Joensuussa päästen kolmannelle varasijalle. Kunnallisvaaleissa 1976 Turunen valittiin Joensuun kaupunginvaltuustoon ja hän oli kaupunginvaltuutettuna vuosina 1977–2000 ja 2005–2008. Vuonna 1999 Turuselle myönnettiin kunnallisneuvoksen arvonimi.

Hänen muistelmateoksensa Sikatarhan enkeli ilmestyi 2004.

Turunen oli naimisissa vuodesta 1955, ja hänellä on vuosina 1957 ja 1959 syntyneet pojat.

  1. Väisänen, Ritva: Kunnallisneuvos Kannakselta Karjalainen.fi. 20.6.2008. Arkistoitu 10.1.2011. Viitattu 6.2.2009.