Tuulikki Petäjäniemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuulikki Petäjäniemi 2011

Leena Tuulikki Petäjäniemi (s. 24. syyskuuta 1942 Tampere) on suomalainen entinen kokoomuksen kansanedustaja (1979–1987) ja tasa-arvovaltuutettu (1991–1994). Hän on myös toiminut Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana (1995–1999). Petäjäniemi on ollut Ylen Aamu-TV:n Jälkiviisaiden vakiokeskustelija. Nykyisin hän toimii yritys- ja yhteisökonsulttina.

Tuulikki Petäjäniemi valmistui ylioppilaaksi Kalevan yhteiskoulusta vuonna 1961, oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1966 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1969. Hän toimi asianajajana Tampereella vuosina 1970–1974, oikeusneuvosmiehenä Tampereen raastuvanoikeudessa vuosina 1974–1987 ja eri tehtävissä Yhdyspankissa vuosina 1987–1991. Hän oli presidentin valitsijamiehenä vuosien 1978 ja 1982 presidentinvaaleissa. Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenenä Petäjäniemi oli vuosina 1977–1984.[1]

Vuosina 2007–2008 Petäjäniemi toimi Jokelan koulusurmia selvittäneen tutkintaryhmän puheenjohtajana.[2][3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]