I’ll Never Break Your Heart

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”I’ll Never Break Your Heart”
Backstreet Boys
Singlen ”I’ll Never Break Your Heart” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Backstreet Boys
 Julkaistu 13. joulukuuta 1995
 Formaatti CD
 Tuottaja(t) Timmy Allen, Veit Renn
 Tyylilaji pop
 Kesto 04.48
 Levy-yhtiö Jive
Backstreet Boysin muut singlet
Get Down (You’re the One for Me)
1996
”I’ll Never Break Your Heart”
1996
Quit Playing Games (With My Heart)
1996

"I’ll Never Break Your Heart" on yhdysvaltalaisen poikabändi Backstreet Boysin toinen single heidän albumiltaan Backstreet Boys. Kappale julkaistiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1995 Saksassa ja vuonna 1996 kansainvälisesti. Single nousi Billboard Hot 100 -listan sijalle 35, mutta pärjäsi paremmin Hot Adult Contemporary -listalla, jossa kappale nousi ensimmäiseksi.[1] Yhdysvaltojen ulkopuolella kappale nousi Britannian singlelistalla sijalle kahdeksan ja nousi Top 10:een myös Australiassa, Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Sveitsissä.

"I’ll Never Break Your Heart" singleä nauhoitettiin yli kahden viikon ajan sillä Brian Littrell ja A.J. McLean, kaksi kappaleen päävokalistia, kärsivät flunssasta. Espanjankieliset sanat kappaleeseen "Nunca Te Haré Llorar" nauhoitettiin myöhemmin Zürichissa yhdessä "Anywhere for You" kappaleen espanjankielisen version kanssa.

1996 single

  1. "I'll Never Break Your Heart" (radioversio)
  2. "I'll Never Break Your Heart" (LP-versio)
  3. "Roll With It"

USA:n osa 1

  1. "I'll Never Break Your Heart" (LP-versio)
  2. "I'll Never Break Your Heart" (espanjankielinen versio) - Nunca Te Haré Llorar
  3. "Quit Playing Games (With My Heart)" (liveversio)

USA:n osa 2

  1. "I'll Never Break Your Heart" (radioversio)
  2. "I'll Never Break Your Heart" (LP-versio)
  3. "Get Down (You're the One for Me)" (DESIGN Radio I)
  4. "Get Down (You're the One for Me)" (Smokin' Beats Club Mix)

1998 USA:n Single

  1. "I'll Never Break Your Heart" (radioversio)
  2. "I'll Never Break Your Heart" (LP-versio)
  3. "I'll Never Break Your Heart" (espanjankielinen versio) - Nunca Te Haré Llorar
  4. "I'll Never Break Your Heart" (espanjankielinen versio) - Nunca Te Haré Llorar
  5. "I'll Never Break Your Heart" (instrumentaalinen)

Euroopan osa 1

  1. "I'll Never Break Your Heart" (radioversio)
  2. "We've Got It Goin' On" (Amadin's Club Mix)
  3. Mark Goodier haastattelu (osa I)

Euroopan osa 2

  1. "I'll Never Break Your Heart" (radioversio)
  2. "Roll With It" (Mr. Lee & Mad Mike Remix)
  3. Mark Goodier haastattelu (osa II)

Remix-versio (tuplavinyyli)

  1. "I'll Never Break Your Heart" (Davidson Ospina Extended Club Mix)
  2. "I'll Never Break Your Heart" (Davidson Ospina -versio)
  3. "I'll Never Break Your Heart" (Soul Solution Vocal Mix)
  4. "I'll Never Break Your Heart" (Soul Solution -radioversio)
  5. "I'll Never Break Your Heart" (alkuperäinen radioversio)
  6. "I'll Never Break Your Heart" (Soul Solution Dub Mix)
  7. "I'll Never Break Your Heart" (Soul Solution Bonus Beats)
  8. "I'll Never Break Your Heart" (Davidson Ospina Chronicles Dub Vocal)
  9. "I'll Never Break Your Heart" (Davidson Ospina Chronicles Dub Instrumental)

Musiikkivideo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"I'll Never Break Your Heart" singlelle julkaistiin kaksi musiikkivideota. Ensimmäinen video seyraa ryhmää tyttöjä, joista yksi on juuri eronnut poikaystävästää, kuten videon alkutekstissä kerrotaan. Bändin jäsenet ovat hiihtolomalla ja jokainen saa parin kustakin tytöstä. Brian Littrell yrittää parittautua tytön kanssa, joka on juuri eronnut. Tämä kyseinen alkuperäisvideo kuvattiin marraskuussa 1995 Kalliovuorilla.

14. syyskuuta 1998 toinen video julkaistiin (kuvattiin huhtikuussa 1998). Videossa jokainen yhtyeen jäsen laulaa oman tyylisessään asunnossa, jotka on pinottu päällekkäin korkeaksi rakennukseksi. Myöhemmin videossa nähdään jokaisen jäsenen huoneessa yksi tyttö. Ryhmä nähdään laulamassa yhdessä sylinterin muotoisessa tunnelissa.

Julkaisuhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maa Julkaisupäivä Muoto
Eurooppa 13. joulukuuta 1995 radiosoitto
12. helmikuuta 1996 CD Single
Yhdysvallat kesäkuu 1998 radiosoitto
14. heinäkuuta 1998[2] CD Single

Listasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lista (1995) Lista-
sija
Britannian singlelista 42
Lista (1996) Lista-
sija
Itävallan singlelista 5
Belgian (Flanders) singlelista 4
Belgian (Walonia) singlelista 8
Hollannin singlelista 3
Saksan singlelista 5
Irlannin singlelista 19
Ruotsin singlelista 7
Sveitsin singlelista 2
Britannian singlelista (Uudelleen julkaisu) 8
Lista (1998) Lista-
sija
Australian ARIA singlelista 10
Uude-Seelannin RIANZ singlelista 11
U.S. Billboard Hot 100 35
U.S. Billboard Top 40 Mainstream 1
U.S. Billboard Hot Adult Contemporary Tracks 1