Irina Sidorkova

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sidorkova vuonna 2019.
Sidorkova (vasemmalla) palkintokorokkeella W Seriesissä vuonna 2021.
Sidorkova kilpailemassa Russian Circuit Racing Series -sarjassa vuonna 2022.

Irina Antonovna ”Ira” Sidorkova (ven. Ирина Антоновна Сидоркова; s. 27. kesäkuuta 2003 Petroskoi, Venäjä) on venäläinen autourheilija.[1][2]

Sidorkova innostui moottoriurheilusta nähtyään kolmivuotiaana elokuvan Autot. Hän kokeili kartingia ensi kertaa kuusivuotiaana ja osallistui ensimmäisiin kilpailuihinsa vuotta myöhemmin. Hän voitti vuonna 2012 Viron kartingmestaruuden KF6 Mini -luokassa ja kilpaili vuonna 2013 Suomessa. Vuonna 2015 hän sijoittui Venäjän kartingin Rotax-mestaruussarjassa kolmanneksi ja osallistui Rally Academyn junioriohjelmaan. 13-vuotiaana hän sijoittui vakioautosarja Russian Circuit Racing Seriesin (RCRS) juniorimestaruudessa toiseksi ja voitti sen lisäksi jääratasarja Ice Circuit Racing Cupin. Vuonna 2018 hän voitti RCRS:n juniorimestaruuden ja siirtyi loppuvuodesta SMP Formula 4 -sarjaan.[2][3][4] Kaudella 2019 hän jatkoi SMP Formula 4:ssä ja ajoi sen lisäksi Espanjan Formula 4 -sarjaa.[5]

Kaudeksi 2020 Sidorkova haki mukaan W Series -sarjaan, ja hänet hyväksyttiin sarjan nuorimmaksi kilpakuljettajaksi.[6] Kausi kuitenkin peruuntui koronaviruspandemian vuoksi, ja Sidorkova palasi sen sijaan kilpailemaan RCRS-sarjan Touring Light -luokkaan. Hän kilpaili W Seriesissä kaudella 2021 ja osallistui sitä ennen Aasian Formula 3 -sarjaan.[5] W Seriesissä hän nousi palkintokorokkeelle jo toisessa kilpailussaan sijoituttuaan toiseksi.[7] Seuraavissa kilpailuissa hänen suorittamisensa oli epätasaisempaa: hän oli Hungaroringin osakilpailussa neljäs, mutta se oli hänen ainoa pistesijoituksensa loppukaudella.[1] Sidorkova joutui jättämään Spa-Francorchampsin osakilpailun väliin saatuaan koronavirustartunnan, ja hänet korvasi kilpailussa Gosia Rdest.[8] Hänen kautensa päättyi ennenaikaisesti, kun hän ei saanut Yhdysvaltain viisumia Austinissa ajettuja kauden kahta viimeistä kilpailua varten. Austinissa hänen tilallaan ajoi Caitlin Wood.[9] Hän sijoittui sarjan loppupisteissä yhdeksänneksi ja jäi siten automaattisesti seuraavan kauden kilpailupaikat saaneen kahdeksan kärjen ulkopuolelle. W Series Academyn kuljettajana hänen paikkansa seuraavalle kaudelle oli kuitenkin taattu.[1][9]

Vaikka Sidorkovalla oli kilpakuljettajan paikka W Seriesiin kaudelle 2022, hänen osallistumisoikeutensa peruttiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan.[10] Hän palasi sen sijaan Venäjälle ja RCRS:n Super Production -luokkaan, jossa otti ensimmäisen osakilpailuvoittonsa kauden aikana.[11] Kaudeksi 2023 hän siirtyi RCRS:n uuteen kestävyyssarjaan Ferrari 458 GT3 -autolla.[12]

W Series -tulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 Pisteet Sijoitus
2021 W Series Academy RBR
8
RBR
2
SIL
14
HUN
4
SPA
WD
ZAN
13
COA
 
COA
 
34 9.
  1. a b c Irina Sidorkova Motorsport Stats. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
  2. a b Irina Sidorkova W Series. Arkistoitu 1.8.2021. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
  3. Debut start at Rally Masters Show! Rally Masters Show. Arkistoitu 29.2.2020. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
  4. Allen, Georgia: Irina Sidorkova: “I have a unique opportunity to gain a lot of experience” 16.9.2019. Fast and Fearless. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
  5. a b Irina Sidorkova SMP Racing. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
  6. Irina Sidorkova to take part in the 2020 W Series championship 21.10.2019. SMP Racing. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
  7. White, Megan: W Series Austria: Chadwick dominates second Spielberg race 3.7.2021. Autosport. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
  8. Allen, Peter: Chadwick tops W Series Spa practice as Rdest steps in for Sidorkova 27.8.2021. Formula Scout. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
  9. a b White, Megan: Sidorkova to miss W Series Austin finale after US visa denied 21.10.2021. Motorsport.com. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
  10. Allen, Peter: Five new drivers chosen to race in W Series in 2022 22.3.2022. Formula Scout. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
  11. Laerte, Igor: Ira Sidorkova takes her first win in 2022 season in a thrilling race 14.7.2022. Racers. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
  12. Laerte, Igor: Irina Sidorkova announces first full season in endurance racing 18.3.2023. Racers. Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]