Kaartin soittokunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaartin soittokunta Sweden International Tattoo -tapahtumassa Malmössä vuonna 2017.

Kaartin soittokunta on Suomen tasavallan presidentin edustusorkesteri[1] ja Suomen puolustusvoimien edustussoittokunta. Soittokunnassa työskentelee reilut 40 ammattimuusikkoa ja he palvelevat aliupseeri- ja opistoupseeriviroissa. Kaartin soittokunta esiintyy ympäri Suomea erilaisissa kokoonpanoissa sekä edustaa konsertein ja kuviomarssiesityksin Suomea ulkomailla. Soittokunnalla on edustustehtävien lisäksi nelisenkymmentä konserttia vuodessa. Kaartin soittokunnan yhteydessä toimii puolustusvoimien keskusnuotisto.[2] Kaartin soittokunta katsoo saaneensa alkunsa 1800-luvulla toimineen Suomen kaartin soittokunnasta.

Soittokunnan päällikkökapellimestarina toimii musiikkimajuri Jaakko Nurila ja kapellimestarina musiikkimajuri Jarkko Aaltonen.

Kaartin soittokunta aloitti toimintansa Parolassa 1. huhtikuuta 1819 ja on siten Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ammattiorkesteri.[3] Orkesterin alkuperäinen nimi on Helsingin Opetuspataljoonan soittokunta. Toimintansa aikana soittokunnalla on ollut useita eri nimiä, sillä soittokunnan nimi on yleensä kytketty joukko-osaston nimeen ja sen muutoksiin.

Soittokunnan nimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen Valkoisen Kaartin soittokunta esiintymässä noin 1920–1930 -lukujen vaihteessa.

Soittokunnan nimet sen historian aikana:

  • Helsingin/Suomen Opetuspataljoonan soittokunta (1819–1829)
  • Henkikaartin Suomen/3. Suomen tarkk'ampujapataljoonan soittokunta (1829–1905)
  • Helsingin Torvisoittokunta (1905–1918)
  • Pohjois-Pohjanmaan rykmentin soittokunta (1918)
  • (Suomen) Valkoisen Kaartin rykmentin soittokunta (1918–1941)
  • Helsingin Varuskunnan soittokunta/Varuskuntasoittokunta (1941–1990)
  • Kaartin soittokunta (1990 alkaen)

Kapellimestarit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde osalle tiedoista:[4][5]

Puhallinorkesteri on koko soittokunnan soittavasta henkilöstöstä koottu noin 45-henkinen kokoonpano, joka esiintyy suurimmissa yleisötapahtumissa.

Soitto-osasto on noin 24 soittajan puhallinorkesteri, joka konserttien lisäksi esiintyy usein juhlistaen niin puolustusvoimien ja sen sidosryhmien kuin ulkopuolistenkin tilaajien tapahtumia. Suurin osa soittokunnan esiintymisistä tehdään juuri soitto-osastolla.

Kaartin Combo on huippusolistilla ja neljällä puhaltimella täydennetty show-bändi, joka Linnan juhlien lisäksi on tanssittanut juhlaväkeä lukuisissa puolustusvoimien ja yritysten tilaisuuksissa.

Kaartin Seitsikko on suomalaisinta yhtyemuotoa, torviseitsikkoa, vaaliva ja kehittävä seitsemän puhaltajan ja kahden lyömäsoittajan kokoonpano, joka on konsertoinut kotimaan lisäksi myös Japanissa ja Ranskassa. Seitsikko on julkaissut useita levyjä, joista kaksi (Narva - Lohdutuksen lauluja ja Angel Music) yhdessä trumpetisti Jouko Harjanteen kanssa. Vuonna 2011 puolustusvoimat julkaisi Kaartin Seitsikon ja saksofonisti Jukka Perkon yhteistyönä syntyneen Rauhan ajan marssit -levyn, joka sisältää perinteisiä suomalaisia marsseja moderneina jazzversioina.

Kaartin soittokunta kuviomarssimuodossa

Puhallinkvintetti on huilun, oboen, klarinetin, fagotin ja käyrätorven muodostama klassista musiikkia soittava kamarimusiikkiyhtye.

Kaartin soittokunta Hietaniemen hautausmaalla

Femu Brass Band on rumpalilla vahvistettu viihdemusiikkia soittava vaskikvintetti.

Tusan Brass on New Orleansin hengessä soittava viihdeyhtye.

Big Band soittaa suomalaista ja ulkomaalaista viihdemusiikkia.

Saksofonikvartetti soittaa taide- ja viihdemusiikkia.

Fanfaariryhmä on 1–10-henkinen kokoonpano.

Rumpuryhmä on 1–4 rumpalin kokoonpano.

Varusmiesbändi muodostetaan soittokunnassa palvelevista varusmiehistä. Se esiintyy vuosittain yli sadassa tilaisuudessa, jotka vaihtelevat hartaushetkistä illallistansseihin.

  1. Kaartin soittokunta - Gardets musikkår - The Guards Band www.facebook.com. Viitattu 22.11.2019.
  2. Kaartin soittokunta Puolustusvoimat. Viitattu 2.7.2013.
  3. Kaartin soittokunta - Historia ja perinteet puolustusvoimat.fi. Viitattu 22.11.2019.
  4. Ilia Kalioujnov-Salminen: Kaartin soittokunta tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla 2006–2014, s. 4–9, 12, 118 Musiikkitieteen pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto 2016.
  5. Kaartin soittokunnan kapellimestarit - Sotilasmusiikki sotilasmusiikki.fi. Viitattu 10.1.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]