Kantatie 71

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kantatie 71

Kantatie 71 on Savonlinnan Kerimäeltä Kiteelle kulkeva kantatie. Tien pituus on 62 kilometriä. Tie alkaa Anttolan kylästä, jossa se erkanee valtatie 14:stä ja päättyy Kiteen Puhoksessa valtatie 6:een. Tie on rakennettu nykyiselle linjaukselleen 1960 ja 1970-luvuilla ja se on kokonaisuudessaan kaksikaistainen ja pääosin hyvälaatuinen joitakin yksittäisiä mäkisiä ja mutkaisia kohtia lukuun ottamatta[1][2]. Liikennemäärät ovat suhteellisen pienet[3]. Kantatie 71 on tärkein väylä Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien välillä muodostaen merkittävän maantieyhteyden Savonlinnan ja Joensuun välille[1][2].

Vuoden 1938 tienumerointijärjestelmässä kantatie 71 käsitti nykyisen osuuden lisäksi nykyisen seututien 486 reitin Kiteen kautta Tohmajärvelle. Tuolloin tie päättyi Sortavalan ja Kajaanin väliselle valtatie 18:lle. Sodan jälkeisten alueluovutusten seurauksena valtatiet 6 ja 18 linjattiin uudelleen ja kantatietä 71 lyhennettiin päättymään valtatie 6:lle.[1]

  1. a b c Kantatie 71 www.mattigronroos.fi. Viitattu 7.7.2017.
  2. a b Google Maps Google Maps. Viitattu 7.7.2017.
  3. Liikennevirasto extranet.liikennevirasto.fi. Viitattu 7.7.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.