Kuiperin vyöhyke

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuiperin vyöhykkeen kohteet (vihreällä) muodostavat kehän Neptunuksen radan ulkopuolelle.
Pluto on Kuiperin vyöhykkeen suurimpia kappaleita. Kuvassa myös Pluton kuu Kharon.

Kuiperin vyöhyke on laaja vyöhyke Aurinkokunnan ulko-osissa Neptunuksen radan takana.

Munkkirinkilän muotoinen Kuiperin vyöhyke on yksi Aurinkokunnan suurimmista rakenteista. Vyöhyke alkaa Neptunuksen radalta noin 30 astronomista yksikköä (AU) Auringosta, ja vyöhykkeen pääosan ulkoreuna on 50 AU:n päässä Auringosta. Varsinaiset Kuiperin vyöhykkeen kohteet eli cubewanot sijaitsevat noin 40–50 AU:n päässä Auringosta. Ulkoreunan kanssa päällekkäin sijaitsee hajanaiseksi kiekoksi kutsuttu vyöhyke, joka jatkuu aina 1000 AU:n etäisyydelle. Päällekkäisyydestään huolimatta hajanainen kiekko on joidenkin tutkijoiden mukaan eri aluetta kuin Kuiperin vyöhyke. Jotkut tutkijat kutsuvat myös Kuiperin vyöhykettä mieluummin transneptuniseksi alueeksi.[1]

Toistaiseksi Kuiperin vyöhykkeeltä on löydetty runsaat 2 000 kohdetta, mutta siellä arvellaan olevan miljoonia pieniä jäätyneitä kappaleita. Niistä sadattuhannet ovat halkaisijaltaan yli 100 kilometriä, ja suurimmat ovat yli 1 000 kilometrin kokoisia.[1] Suurimpia kappaleita ovat kääpiöplaneetat Eris, Pluto, Makemake ja Haumea.

Vaikka kohteita on paljon, niiden yhteenlaskettu massa on arviolta vain 10 prosenttia maapallon massasta. Kivisten ja jäisten kappaleiden lisäksi Kuiperin vyöhykkeellä on jäätynyttä ammoniumia ja metaania.[1]

Kuiperin vyöhykkeen kohteita ei voi havaita kaukoputkea tehottomammilla laitteilla tai paljain silmin. Monien Kuiperin vyöhykkeen kappaleitten radat ovat soikeita ja kaltevia toisin kuin suurten planeettojen.

Kuiperin vyöhyke on nimetty tähtitieteilijä Gerard Kuiperin mukaan. Hän julkaisi vuonna 1951 paperin, jossa hän spekuloi Pluton takana olevilla kohteilla.[1]

Kuiperin vyöhykkeen kohteiden etäisyysjakauma Auringosta astronomisissa yksiköissä.
Kuiperin vyöhykkeen rataresonansseja

Kuiperin vyöhykkeen kohteet (KBO) vaihtelevat huomattavasti kooltaan, muodoltaan ja väriltään. Ne eivät jakaannu tasaisesti vaan muodostavat rykelmiä sen mukaan, miten Neptunuksen painovoima on vaikuttanut niihin.[1]

Useimmat kohteet löytyvät vyöhykkeen pääosasta tai hajanaisesta kiekosta. Niin sanotut klassiset kohteet sijaitsevat 40–50 AU:n etäisyydellä Auringosta. Ne jaetaan ”kylmiin” ja ”kuumiin” kappaleisiin, millä viitataan niiden kiertoratoihin ja Neptunuksen painovoiman vaikutuksen voimakkuuteen. Kylmät kapaleet kiertävät Aurinkoa melko ympyränmuotoisella kiertoradalla, joka on melko samassa tasossa kuin planeettojen muodostama taso. Neptunuksen painovoima ei vaikuta niihin kovinkaan paljon. Kuumien kappaleiden radat ovat soikeampia ja enemmän kallellaan.[1]

Monella vyöhykkeen kohteella on oma kuu tai kaksonen.[1]

Joidenkin kappaleiden radat ovat resonanssissa Neptunuksen radan kanssa. Resonanssi voi olla 1:1, 4:3, 3:2 tai 2:1.[1] Kuiperin vyöhykkeen kohteiden (KBO) luokittelu:

Neptunuksen ja Jupiterin välissä kiertää niin sanottuja kentaureja. Niiden arvellaan karanneen Kuiperin vyöhykkeeltä. Kuiperin vyöhykkeellä syntyy komeettoja, joista osa syöksyy Aurinkoon tai planeettoihin.[1]

Vyöhykkeen synty ja katoaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuiperin vyöhykkeen uskotaan olevan Aurinkokunnan muodostumisen jäänteitä. Kappaleet eivät yhdistyneet planeetaksi, koska Neptunuksen painovoima piti ne erillään. Vyöhykkeellä arvioidaan olleen alun perin moninkertainen määrä materiaalia, mutta se sinkoutui ulos Aurinkokunnasta suurten planeettojen vaikutuksesta. Kuiperin vyöhyke on hitaasti katoamassa, kun toisiinsa törmäilevät kohteet hajoavat pienemmiksi ja lentävät ulos Aurinkokunnasta.[1]

Vyöhykkeen löytäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vyöhykkeen olemassaoloa ehdottivat ensimmäisinä Frederick C. Leonard vuonna 1930 (Pluton löytämisen aikoihin) ja Kenneth E. Edgeworth vuonna 1943. Gerard Kuiper, jonka mukaan vyöhyke on nimetty, esitti 1951, ettei vyöhykkeellä ollut enää jäljellä kohteita. Yksityiskohtaisempia arvioita vyöhykkeen kohteiden olemassaolosta tekivät Al G. W. Cameron vuonna 1962, Fred L. Whipple 1964 ja Julio Fernandez 1980.[2]

Nasan New Horizons -luotain tutki Plutoa ja Arrokothia. Se laukaistiin 19. tammikuuta 2006, ohitti Pluton vuonna 2015 ja Arrokothin vuonna 2019. Luotain kävi 12 500 kilometrin etäisyydellä Plutosta ja 3 500 kilometrin etäisyydellä Arrokothin pinnasta ohitustensa aikana.[3][4][5][6]

Ennen kuin Arrokoth oli valittu luotaimen tutkimuskohteeksi, harkittiin myös kolmea muuta Kuiperin vyöhykkeen kohdetta: 2014 OS393, 2014 PN70 ja 2014 MT69. Luotaimella oli käytössään vain rajallisesti ajoainetta, ja Arrokothille pääsemisen jälkeen polttoainetta jäi myös muutoksiin ohituksen aikana. Lisäksi Arrokoth on "kylmän" joukon cubewano, eli se on syntynyt todennäköisesti nykyisellä radallaan. Se on hyvin alkukantainen kohde. Arrokoth sekä muut harkitut kohteet löytyivät Hubble-avaruusteleskoopin etsinnöissä vasta luotaimen laukaisun jälkeen, mikä on ensimmäinen kerta kun läheltä tutkittu kohde löytyy vasta kun luotain on jo avaruudessa.[7][8]

Samankaltaisia vyöhykkeitä muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Pölykiekko
Pari toisilta tähdiltä havaittua pölykiekkoa.

Muilta tähdiltä havaittuja Kuiperin vyöhykettä muistuttavia pölykiekkoja on kahdenlaisia: 20–30 AU:n etäisyydellä olevia kapeita vyöhykkeitä, ja yli 50 AU:n päässä olevia leveitä vyöhykkeitä.[9] Näitä pölykiekkoja on havaittu muun muassa Vegalta, Fomalhautilta ja Epsilon Eridanilta sekä Beta Pictorikselta. Ajan mukana pöly ajautuu keskustähteensä tai pienempi pöly puhaltuu pois keskustähden säteilyn vaikutuksesta, tai putoaa suurempien kappaleiden pinnalle. Näin ollen jonkun mekanismin täytyy tuotata jatkuvasti uutta pölyä. Pölyn uskotaan syntyvän jääpitoisten asteroidien tai komeettojen törmyksistä. Jään seassa on hieman muun muassa hiilipölyä ja kivipölyä.

Suurimmat Kuiperin vyöhykkeen kappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vyöhykkeen kappaleet on järjestetty niiden absoluuttisen magnitudin mukaan.

Numero Nimi Absoluuttinen magnitudi Päiväntasaajan läpimitta (km) Keskietäisyys
Auringosta (AU)
Löytöaika Löytäjä Läpimitan
mittaustapa
136 199 Eris −1,2[10] 2 326–2 330[11][12] ~67,7 2005 M. Brown, C. Trujillo & D. Rabinowitz tähdenpeitto
134 340 Pluto −0,7 2 329 39,4 1930 Clyde Tombaugh tähdenpeitto
136 472 Makemake 0,1 1 426 ~45,6 2005 M. Brown, C. Trujillo & D. Rabinowitz oletettu albedo
136 108 Haumea 0,4 1 252 ~43,3 2005 J.L. Ortiz et al. oletettu albedo
(134 340) I Kharon 1 1 270 39,4 1978 James W. Christy tähdenpeitto
225 088 Gonggong 2,0[13] 1 290[12] 66,84 2007 M. E. Schwamb, M. Brown & D. Rabinowitz oletettu albedo
90 482 Orcus 2,3 983 39,47 2004 Michael E. Brown, Chadwick A. Trujillo, David L. Rabinowitz oletettu albedo
50 000 Quaoar 2,6 1 092 43,25 2002 Chadwick A. Trujillo & Michael E. Brown suora kuvaus
28 978 Ixion 3,2 674 39,6 2001 Deep Ecliptic Survey lämpötila
55 636 2002 TX300 3,3 309[12] 43,1 2002 NEAT lämpötila
20 000 Varuna 3,7 763 43,23 2000 Robert S. McMillan lämpötila
174 567 Varda 3,7 692 45,63 2003 J. A. Larsen lämpötila
55 565 2002 AW197 3,8 698[12] 47,52 2002 Chadwick A. Trujillo, Michael E. Brown, Eleanor F. Helin, Steven H. Pravdo, Kenneth J. Lawrence, Michael D. Hicks / Palomarin observatorio oletettu albedo
55 637 2002 UX25 3,9 704[12] 42,71 2002 Anne S. Descour / Spacewatch oletettu albedo
84 522 2002 TC302 4,2 591 55,52 2002 NEAT oletettu albedo
120 347 Salacia 4,2[12] 921[12] 41,96 2004 H. G. Roe, M. Brown & K. M. Barkume oletettu albedo
15 874 1996 TL66 5,4 344[12] 85,33 1996 David Jewitt et. al oletettu albedo
  1. a b c d e f g h i j Kuiper Belt in depth Nasa. Viitattu 3.3.2023.
  2. What is improper about the term "Kuiper belt"? (or, Why name a thing after a man who didn't believe its existence?): International Comet Quarterly International Comet Quarterly. Viitattu 27.10.2018 (englanniksi).
  3. New Horizons Launch Information NASA. Arkistoitu 2.11.2016. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  4. Far, Far Away in the Sky: New Horizons Kuiper Belt Flyby Object Officially Named 'Arrokoth' NASA. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  5. New Horizons Spacecraft Returns Its Sharpest Views of Ultima Thule 22. helmikuuta 2019. NASA. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  6. A Colorful 'Landing' on Pluto (Animation) 19. 1. 2017. NASA. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  7. Chris Gebhardt: New Horizons prepares for New Year’s Day 2019 Kuiper Belt Object encounter NASASpaceflight.com. 3. 1. 2017. NASA. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  8. The Successful Search for a Post-Pluto KBO Flyby Target for New Horizons Using the Hubble Space Telescope (PDF) meetingorganizer.copernicus.org. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  9. Cain, Fraser: Kuiper Belt-Like Disks Around Two Nearby Stars Universe Today. 19.1.2006. Viitattu 5.5.2012. (englanniksi)
  10. 136199 Eris (2003 UB313) JPL Small-Body Database Browser. NASA. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)
  11. Kaukainen Eris on Pluton kaksonen (Kääpiöplaneetan koko mitattiin tarkasti sen kuljettua taustataivaan tähden editse.) Euroopan eteläinen observatorio – ESO. 26.10.2011. Viitattu 16.4.2014.
  12. a b c d e f g h Brown, Michael E.: How many dwarf planets are there in the outer solar system? (updates daily) gps.caltech.edu. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)
  13. 225088 (2007 OR10) JPL Small-Body Database Browser. NASA. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]