Koordinaatit: 12°15′N, 7°30′E

Lagos (osavaltio)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lagos
Lagosin osavaltio sijaitsee rannikolla Nigerian lounaisosassa.
Lagosin osavaltio sijaitsee rannikolla Nigerian lounaisosassa.

Koordinaatit: 12°15′N, 7°30′E

Valtio Nigeria
Hallinto
 – hallinnollinen keskus Ikeja
Pinta-ala 3 345 km²
Väkiluku (2022 (arvio)) 13,5 miljoonaa
Kansat jorubat
Aikavyöhyke UTC+1

Lagos on Nigerian pinta-alaltaan pienin, mutta asukasluvultaan toiseksi suurin osavaltio. Se perustettiin 27. toukokuuta 1967, jolloin Nigeriaan luotiin 12 osavaltiota. Osavaltion pääkaupunkina on vuodesta 1976 ollut Ikeja. Sitä ennen pääkaupunkina toimi Lagos, joka oli vuoteen 1991 saakka myös koko Nigerian pääkaupunki.

Osavaltion pinta-ala on 3 345 neliökilometriä. Viimeisimmässä laskennassa vuonna 2006 asukkaita oli noin 9,1 miljoonaa. Vuoden 2022 arvion mukaan Lagosin osavaltiossa oli noin 13 500 600 asukasta. Sekä laskettuja että arvioituja väkilukuja pidetään epäluotettavina.[1] Suurin osa asuu Lagosin metropolialueella.

Alueella on asunut alun perin joruboita, mutta väestöpohja on muuttunut monipuolisemmaksi, kun väkeä eri puolilta Nigeriaa on muuttanut lähemmäs Lagosia.[2]

  1. Lagos citypopulation.de. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
  2. Lagos state Encyclopedia Britannica. Viitattu 1.1.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.