Koordinaatit: 8°00′N, 4°00′E

Oyo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oyo
Sijainti
Sijainti

Koordinaatit: 8°00′N, 4°00′E

Valtio Nigeria
Hallinto
 – hallinnollinen keskus Ibadan
Pinta-ala 28 454 km²
Väkiluku (2006) 5,6 miljoonaa
Kansat jorubat
Aikavyöhyke UTC+1

Oyo on yksi Nigerian 36 osavaltiosta. Se sijaitsee maan länsiosassa Beninin vastaisella rajalla. Oyon pinta-ala on 28 454 neliökilometriä. Vuoden 2006 väestönlaskennan alustavien tulosten mukaan Oyossa oli 5 591 589 asukasta.[1] Suurin osa väestöstä on joruboita. Osavaltio on saanut nimensä joruboiden historiallisen valtion Oyon (noin vuosina 1400–1835) mukaan.

Oyon pääkaupunki on Ibadan. Ibadanin yliopisto on maan vanhin, se perustettiin 1948 Lontoon yliopiston collegena ja kasvoi autonomiseksi yliopistoksi 1962.

Oyo on maatalousvaltaista aluetta, jossa kasvatetaan viljaa, banaaneja, kaakaota ja muita maataloustuotteita. Myös karjankasvatusta harjoitetaan. Maaperässä on kaoliinia ja akvamariinia.

Osavaltion eteläosassa lähellä Ibadania on jonkun verran trooppista sademetsää, muualta metsät on raivattu ja kasvillisuus on savannin tyyppistä.[2]

  1. 2006 Population Census Federal Republic of Nigeria. Arkistoitu 4.7.2007. Viitattu 23.3.2008.
  2. Oyo State Encyclopedia Britannica. Viitattu 4.1.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]