Noureddine Morceli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Noureddine Morceli Ateenan MM-kilpailuissa 1997.
Noureddine Morceli Ateenan MM-kilpailuissa 1997.
Maa:  Algeria
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Atlanta 1996 1 500 m
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Tokio 1991 1 500 m
Kultaa Kultaa Stuttgart 1993 1 500 m
Kultaa Kultaa Göteborg 1995 1 500 m

Noureddine Morceli (arab. نور الدين مرسلي‎, s. 28. helmikuuta 1970 Ténès, Algeria) on algerialainen entinen maileri, joka 1990-luvun puolivälissä hallitsi miesten 1 500 metrin juoksua. Morceli voitti matkalla yhden olympiakullan, sisäratojen maailmanmestaruuden ja kolme peräkkäistä ulkoratojen maailmanmestaruutta.

Morceli nousi juoksumaailman tietoisuuteen voitettuaan nuorten MM-hopeaa 1 500 metrillä vuonna 1988. Vuonna 1991 hän juoksi Sevillassa matkan uuden sisäratojen maailmanennätyksen ja yhdeksän päivää myöhemmin MM-kisoissa samalla radalla hän voitti maailmanmestaruuden. Samana vuonna Tokion MM-kisoissa ulkoradoilla hän jälleen voitti kultamitalin.

Vuosina 1992–1996 Morceli juoksi 45 kilpailua 1 500 metrillä ja maililla, ja voitti niistä kaikki. Tänä aikana hän teki kuusi maailmanennätystä (1 500 m, maili, 2 000 m, 3 000 m ja sisäratojen 1 000 m ja 1 500 m). GP-kisasarjan hän voitti vuonna 1994. Tuona aikana hän voitti lisäksi kaksi ulkoratojen maailmanmestaruutta: 1993 Stuttgartissa ja 1995 Göteborgissa sekä olympiakultaa 1996 Atlantassa. Hänen valmentajanaan toimi isoveli Abderrahmane, joka vuonna 1977 juoksi 1 500 metriä aikaan 3.36,26.

Saavutuksia 1 500 metrillä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 800 m: 1.44,79, Annaba, 29. heinäkuuta 1991
  • 1 000 m: 2.13,73, Villeneuve-d'Ascq, 2. heinäkuuta 1993
  • 1 500 m: 3.27,37, Nizza, 12. heinäkuuta 1995
  • maili: 3.44,39, Rieti, 5. syyskuuta 1993
  • 2 000 m: 4.47,88, Pariisi, 4. heinäkuuta 1995
  • 3 000 m: 7.25,11, Monaco, 1. elokuuta 1994
  • 5 000 m: 13.03,85, Zürich, 17. elokuuta 1994