Yusuf Saad Kamel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Yusuf Saad Kamel Berliinin MM-kilpailuissa 2009
Yusuf Saad Kamel Berliinin MM-kilpailuissa 2009
Maa:  Bahrain
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Berliini 2009 1 500 metriä
Pronssia Pronssia Berliini 2009 800 metriä
Sisäratojen MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Valencia 2008 800 metriä

Yusuf Saad Kamel (arab. يوسف سعد كامل ‎), alkuperäiseltä nimeltään Gregory Konchellah (s. 29. maaliskuuta 1983 Narok, Kenia) on masai-heimosta lähtöisin oleva 800 metrin juoksija, joka nykyään on Bahrainin kansalainen.

Yusuf Saad Kamel sai Bahrainin edustusoikeuden 13. helmikuuta 2004. Hän saavutti pronssia vuoden 2004 Aasian sisäratojen mestaruuskisojen 800 metrillä. Vuonna 2004 hän voitti IAAF:n yleisurheilufinaalin 800 metrin kilpailun. Vuotta myöhemmin samassa kisassa hän sijoittui toiseksi. Vuoden 2006 maailmancupissa Ateenassa hän voitti Aasian edustajana 800 metrin kilpailun ja vuonna 2007 hän oli nopein IAAF:n yleisurheilufinaalin 800 metrillä.

Maaliskuussa 2008 Yusuf Saad Kamel saavutti MM-pronssia Valenciassa pidetyissä sisäratojen MM-kilpailuissa Aasian halliennätyksellä 1.45,26. Pekingin olympialaisissa 2008 hän sijoittui viidenneksi.

Berliinin MM-kilpailuissa 2009 Yusuf Saad Kamel voitti maailmanmestaruuden 1 500 metrillä ajalla 3.35,93 ja pronssia 800 metrillä ajalla 1.45,35.

Yusuf Saad Kamel on 178 senttimetriä pitkä ja painaa 67 kilogrammaa. Hänen isänsä Billy Konchellah on 800 metrin kaksinkertainen maailmanmestari.

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ulkoradat
Sisäradat

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]