Pohjois-Makedonian vaakuna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nykyinen, vuodesta 2009 käytössä ollut vaakuna.
Eräs ehdotus Pohjois-Makedonian uudeksi vaakunaksi.

Pohjois-Makedonian vaakuna on Pohjois-Makedonian tunnus lipun ohella. Se koostuu seppeleestä, jossa on vehnäntähkä, tupakanlehtiä ja oopiumunikon siemeniä, jotka on sidottu makedonien kansallispuvun tapaan koristellulla nauhalla. Keskellä on vuoristo kuvaten Pirinvuoria, sittemmin Šarvuoria, vesistö kuvaten Vardarjokea, sittemmin myös Ohridjärveä, sekä auringonnousu. Sosialistisen Jugoslavian ajalta peräisin oleva vaakuna on edelleen Makedonian vaakunana, vaikka maa itsenäistyi vuonna 1991. Vaakunan huipulla ollut perinteinen kommunismin symboli, viisisakarainen punainen tähti, poistettiin kuitenkin vuonna 2009.[1]

Vuonna 1992 ehdotettiin vanhan vaakunan korvaamista modernisoidulla versiolla vanhimmasta nykyisen Makedonian alueeseen liittyvästä tunnuksesta, 1300-luvun Fojnican vaakunasta[2], jossa on kultainen leijona punaisella kilvellä. Suosituimman ehdotuksen teki Makedonian nykyisen lipun suunnitellut arkkitehti ja graafinen suunnittelija Miroslav Grčev. Ehdotus kuitenkin hylättiin, sillä monet makedonienemmistöiset puolueet, kuten keskustaoikeistolainen VMRO-DPMNE, käyttävät jo samankaltaista symbolia lipuissaan. Myös Makedonian albaanit hylkäsivät ehdotuksen, koska heistä se edusti vain makedoneja eikä kaikkia makedonialaisia. Lisäksi lähes samanlainen tunnus on Bulgarian vaakunassa.

Aiempia vaakunoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]