Richard Kiel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Richard Kiel
Richard Kiel vuonna 2014.
Richard Kiel vuonna 2014.
Henkilötiedot
Syntynyt13. syyskuuta 1939
Detroit, Michigan, Yhdysvallat
Kuollut10. syyskuuta 2014 (74 vuotta)
Fresno, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Puoliso Diane Rogers (1974–2014)
Näyttelijä
Aktiivisena 1960–2014
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Richard Dawson Kiel (13. syyskuuta 1939 Detroit, Michigan10. syyskuuta 2014 Fresno, Kalifornia[1]) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän esiintyi Rautahampaan roolissa James Bond -elokuvissa 007 rakastettuni (1977) ja Kuuraketti (1979). Vaikka jättikasvua sairastava Kiel sai roolin yleensä suuren kokonsa vuoksi, hän oli myös luonne- ja tunnenäyttelijä.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiel oli huomattavan pitkä jättikärkisyys-hormonihäiriön[2] aiheuttaman kasvupoikkeaman vuoksi. Hänen pituutensa oli 217 senttimetriä ja painonsa 145 kilogrammaa.[3]

Kielin elokuvaura alkoi 1960-luvulla, kun hän esiintyi B-luokan elokuvassa Eegah (1962). Hän esiintyi myös televisiosarjan Pelon rajalla (The Twilight Zone) jaksossa ”To Serve Man” avaruusolentona. Hugo Grimaldin elokuvassa The Human Duplicators vuodelta 1964 Kiel näytteli Kolos-nimistä jättiläismäistä avaruusolentoa. Kiel esiintyi humanoidirobottina italialaisessa elokuvassa Humanoidi, kovanaamana elokuvassa Kalpea ratsastaja vuonna 1985 sekä jättiläispartisaanina elokuvassa Navaronen haukat vuonna 1978.[4]

Kiel tunnetaan kuitenkin ehkä parhaiten roolistaan James Bond -elokuvien Rautahampaana (Jaws). Kiel näytteli roolia Roger Mooren Bondeissa 007 rakastettuni (1977) ja Kuuraketti (1979). Kiel ja Moore olivat hyviä ystäviä siviilielämässä.[5]

Kiel esiintyi myös Visa Mini -luottokortin mainoksessa.[6]

Kiel oli vuonna 1992 liikenneonnettomuudessa, josta seurasi osittainen kävelykyvyn menetys.lähde?

Kiel kuoli 74-vuotiaana 10. syyskuuta 2014 Kalifornian Fresnossa. Hän oli sairaalahoidossa murrettuaan jalkansa.[1] Hänet haudattiin Belmont Memorial Parkiin Kaliforniaan.lähde?

  1. a b Barnes, Mike: James Bond Villain Richard Kiel Reportedly Dies at 74 The Hollywood Reporter. 10.9.2014. Viitattu 11.9.2014. (englanniksi)
  2. Richard "Jaws" Kiel, Famed Bond Movie Villain, Raises Awareness Oflife-threatening Hormone Disorder. PR Newswire. Arkistoitu 10.7.2009. Viitattu 9.5.2009. (englanniksi)
  3. Richard Kiel's Height, 7ft 1 ½ (217.2 cm) Celebheights.com. Viitattu 30.4.2008. (englanniksi)
  4. Richard Kiel Internet Movie Databasessa (englanniksi) Viitattu 31.3.2018.
  5. Ahmed, Tufayel: Sir Roger Moore distraught over death of Bond co-star Richard Kiel, who has died aged 74 Mirror.co.uk. 11.9.2014. Viitattu 11.9.2014. (englanniksi)
  6. Kiviniemi, Kirsikka: Muistatko Bond-pahis Rautahampaan tästä suomalaisesta tv-mainoksesta? Ilta-Sanomat. 11.9.2014. Viitattu 11.9.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.