Saksan Grand Prix 1984

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Saksan Prix 1984 oli Formula 1 -sarjan osakilpailu, joka ajettiin 5. elokuuta 1984 Hockenheimringilla Saksassa. Kilpailun voitti McLarenilla ajanut Alain Prost, jolle voitto oli kauden neljäs.[1]

Alain Prost otti paalupaikan ajalla 1.47,012, joka merkitsi keskinopeutta 228,658 km/h. Seuraavina olivat Elio de Angelis, Derek Warwick, Patrick Tambay ja Nelson Piquet.

Keijo Rosberg sai lähtöruudun 19. Aika-ajoa häiritsi sade, joka ei tuntunut loppuvan lainkaan. Rosberg harmitteli kiirehtineensä turhaan radalle vasta sateen jälkeen, sillä silloin siellä oli vain mahdoton tungos.

Muutama minuutti ennen starttia Alain Prostin auton bensiinipumppu rikkoutui ja hän joutui ottamaan ajokikseen vara-auton. Prost otti kilpailun alussa johtopaikan. Sitten Nelson Piquet pääsi ohitse ja johti kilpailua 23. kierrokselle asti, jolloin auton vaihdelaatikko rikkoutui. Prost nousi uudelleen kilpailun johtoon ja hän pystyi pitämään sijoituksensa maaliin saakka. Kilpailussa oli mukana 26 autoa, joista vain 10 selvisi maaliin.

Kilpailun jälkeen Prost kertoi, että hänellä oli Niki Laudan kanssa sopimus, että jos McLaren-tallilla olisi kaksoisjohto kymmenen kierrosta ennen maalia, niin johdossa oleva saa ottaa voiton. Kaikki eivät sopimuksen olemassaoloon uskoneet, sillä Prost ja Lauda eivät siihen saakka olleet olleet parhaimpia ystäviä.

[4]

Sija Nro Kuljettaja Talli Kierrokset Aika/keskeytys Lähtöruutu Pisteet
1 7 Ranska Alain Prost McLaren-TAG 44 1.24.43,210 1 9
2 8 Itävalta Niki Lauda McLaren-TAG 44 + 3,149 7 6
3 16 Yhdistynyt kuningaskunta Derek Warwick Renault 44 + 36,423 3 4
4 12 Yhdistynyt kuningaskunta Nigel Mansell Lotus-Renault 44 + 51,663 16 3
5 15 Ranska Patrick Tambay Renault 44 + 1.11,949 4 2
6 28 Ranska René Arnoux Ferrari 43 + 1 krs. 10 1
7 26 Italia Andrea de Cesaris Ligier-Renault 43 + 1 krs. 11  
8 25 Ranska François Hesnault Ligier-Renault 43 + 1 krs. 17  
9 21 Alankomaat Huub Rothengatter Spirit-Hart 40 + 4 krs. 24  
DSQ 3 Ruotsi Stefan Johansson Tyrrell-Ford 42 Hylättiin 26  
Kesk. 14 Saksa Manfred Winkelhock ATS-BMW 31 Vaihdelaatikko 13  
Kesk. 23 Yhdysvallat Eddie Cheever Alfa Romeo 29 Moottori 18  
Kesk. 2 Italia Teo Fabi Brabham-BMW 28 Turbo 8  
Kesk. 1 Brasilia Nelson Piquet Brabham-BMW 23 Vaihdelaatikko 5  
Kesk. 22 Italia Riccardo Patrese Alfa Romeo 16 Polttoainejärjestelmä 20  
Kesk. 24 Italia Piercarlo Ghinzani Osella-Alfa Romeo 14 Sähköt 21  
Kesk. 30 Itävalta Jo Gartner Osella-Alfa Romeo 13 Turbo 23  
Kesk. 27 Italia Michele Alboreto Ferrari 13 Moottori 6  
Kesk. 10 Yhdistynyt kuningaskunta Jonathan Palmer RAM-Hart 11 Turbo 25  
Kesk. 6 Suomi Keke Rosberg Williams-Honda 10 Sähköt 19  
Kesk. 5 Ranska Jacques Laffite Williams-Honda 10 Moottori 12  
Kesk. 18 Belgia Thierry Boutsen Arrows-BMW 8 Moottori 15  
Kesk. 11 Italia Elio de Angelis Lotus-Renault 8 Turbo 2  
Kesk. 9 Ranska Philippe Alliot RAM-Hart 7 Ylikuumeneminen 22  
Kesk. 19 Brasilia Ayrton Senna Toleman-Hart 4 Etusiipi/Ulosajo 9  
Kesk. 17 Sveitsi Marc Surer Arrows-BMW 1 Turbo 14  
DNQ 4 Uusi-Seelanti Mike Thackwell Tyrrell-Ford   Karsiutui    

[5]

  • Paalupaikka: Alain Prost – 1.47,012
  • Nopein kierros: Alain Prost – 1.53,538 (kierroksella 31)
  • Alain Prostin uran kymmenes kilpailun nopein kierros
  • McLarenin 20:s paalupaikka
  1. Prost Heads Lauda at Hockenheim ESPN. Viitattu 13.9.2015. (englanniksi)
  2. Helsingin Sanomat 5.8.1984
  3. Helsingin Sanomat 6.8.1984
  4. The Official Formula 1 Website FIA. Viitattu 5. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  5. Merkkipaalut F1-ruutu. Arkistoitu 3.5.2015. Viitattu 5. marraskuuta 2007.