Teo Fabi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Teo Fabi
Teo Fabi Euroopan GP:n harjoituksissa vuonna 1985.
Teo Fabi Euroopan GP:n harjoituksissa vuonna 1985.
Henkilötiedot
Syntynyt [1]
Kansalaisuus Italia Italia
Formula 1 -ura
Aktiivivuodet 1982, 19841987
Talli(t) Benetton, Brabham, Toleman
Kilpailuja 71 (64 lähtöä)
Maailman­mestaruuksia 0
Voittoja 0
Palkintosijoja 2
Paalupaikkoja 3
Nopeimpia kierroksia 2
MM-pisteitä 23
Ensimmäinen kilpailu Etelä-Afrikan Grand Prix 1982
Viimeinen kilpailu Australian Grand Prix 1987

Teodorico Fabi (tunnettu paremmin nimellä "Teo Fabi", s. 9. maaliskuuta 1955 Milano, Italia[2]) on entinen italialainen Formula 1 -kuljettaja. Hän osallistui urallaan 71 osakilpailuun, joista hän saavutti kaksi palkintosijaa, kolme paalupaikkaa, kaksi kilpailun nopeinta kierrosta ja 23 MM-pistettä. Fabi ei kuitenkaan kertaakaan yltänyt kilpailussa voittajaksi.[3][4]

Fabi harrasti talviurheilulajeja, mm. hiihtoa vuosina 1970-74 ja opiskelujen ohessa moottoripyörillä ajamista. Vuonna 1974 hän voitti kartingissa 100-kuutioisten Torneo Industrien ja Euroopan kartingmestaruuden vuotta myöhemmin. Hän voitti lisäksi vuonna 1977 Italian Formula Fordin 1600 sekä 2000 -sarjat.[3][4][5]

Formula 3 ja 2

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fabi siirtyi vuonna 1977 kilpailemaan Formula 3 -luokissa, joissa saavutti 3 voittoa. Hänen paras tuloksensa oli sijoituksissa neljäs. Vuosina 1979-1980 hän ajoi Formula -luokissa saavuttaen jälleen 3 voittoa ja ollen parhaimmillaan sarjan kolmas.[3][4][5]

Urheiluautosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fabi ajoi myös vuosina 1978-79 Formula Pacific -sarjassa ja voitti sarjan mestaruuden. Hän yritti saada paikan Formula 1:stä jo vuonna 1981 RAM-tallin, mutta talli valitsi hänen sijastaan Derek Dalyn. Pettynyt Fabi siirtyi ajamaan CanAm -sarjaan samana vuonna, jossa voitti neljä kertaa sijoittuen sarjan lopputuloksissa toiseksi.[3][4][5]

Fabi kilpaili ensimmäistä kertaa Formula ykkösissä vuonna 1982 Etelä-Afrikan Grand Prix´ssa Toleman-tallin autolla. Kausi sujui vaisusti ja Fabin oli yleensä tyydyttävä kilpailusta karsiutumiseen ja jos hän selvitti karsinnan, kilpailussa hän ei kertaakaan selvittänyt tietään ruutulipulle asti. Seuraavaksi vuodeksi hän siirtyi Pohjois-Amerikkaan kilpailemaan ja osallistui Indy 500 -kilpailuun, jossa hän saavutti heti paalupaikan.[3][4][5]

Fabi palasi takaisin Formula 1 -sarjaan kaudeksi 1984, tällä kertaa Brabham-tallissa, mutta jatkoi edelleen myös CART-sarjassa. Tämän vuoksi kolmessa F1-kilpailussa Teon tilalla ajoi hänen veljensä Corrado Fabi, Teon ollessa ajamassa CART-kilpailua.[6] Teo Fabi ajoi kerran kolmanneksi, saavutti kaksi muuta pistesijaa ja sijoittui 9 MM-pisteen turvin kuljettajien MM-sarjassa sijalle 12. Maaliin Fabi ylsi neljä kertaa. Seuraavaksi kaudeksi Fabi siirtyi takaisin Toleman-talliin, jossa oli aloittanut F1-uransa. Kausi sujui edellisvuotta heikoimmin ja Fabi ei saavuttanut yhtään MM-pistettä, mutta valtasi kertaalleen paalupaikan.[3][4][5][7]Parhaimmillaan Fabi oli kahdestoista Italian GP:ssä.

Kaudet 1986 ja 1987 Fabi jatkoi Benettoniksi nimensä vaihtaneessa entisessä Toleman-tallissa. Kaudella 1986 hän saavutti kaksi paalupaikkaa ja kaksi MM-pistettä. Viimeiseksi jäänellä Formula 1 -kaudellaan 1987 hän teki uransa parhaan tuloksen pisteiden valossa. Fabi ajoi kertaalleen kolmanneksi ja lisäksi neljästi pisteille saavuttaen 12 MM-pistettä ja yhdeksännen sijan kuljettajien MM-sarjassa.[3][4][5]

Formula 1 -uran jälkeen Fabi palasi vuonna 1988 ajamaan Indycaria. Vuoden 1990 Indycar -kautta varjosti Porsche -tallin pyrkimys rakentaa runko kokonaan hiilikuidusta, mikä sai kilpailevat tallit boikotoimaan hanketta ja Porsche joutui käyttämään vanhempaa malliaan sen sijasta. Fabi päätti siirtyä World Sportscar -sarjaan ja voitti sarjan mestaruuden vuonna 1991. Fabi ajoi myös Le Mansin 24 tunnin ajoja vuosina 1980, 1982-83 sekä 1991-93.[3][4][5][8][9][10][11][12][13][14]

Liike-elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fabi johti veljensä Corradon kanssa suvun talkkikaivosyritystä 1980-luvulla.[5]

Fabin poika Stefano on myös kilpa-ajaja, joka on ajanut, mm. Formula 3 -sarjaa vuosina 2002-2003.[4][5][15][16]

Formula 1 -tulokset kilpailuittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa ja kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta.

Kausi Talli Valmistaja Moottori 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Sijoitus Pisteet
1982 Toleman Toleman TG181C Hart 415T S4(turboahdettu) RSA
DNQ
BRA
DNQ
USW
DNQ
SMR
NC
BEL
Kesk.
MON
DNPQ
USE
CAN
NED
DNQ
GBR
Kesk.
FRA
Kesk.
GER
DNQ
AUT
Kesk.
SUI
Kesk.
ITA
Kesk.
LVS
DNQ
- 0[17]
1984 Brabham Brabham BT53 BMW M12 S4(turboahdettu) BRA
Kesk.
RSA
Kesk.
BEL
Kesk.
SMR
Kesk.
FRA
9
MON
CAN
USE
3
USA
GBR
Kesk.
GER
Kesk.
AUT
4
NED
5
ITA
Kesk.
EUR
Kesk.
POR
12. 9[17]
1985 Toleman Toleman TG185 Hart 415T S4(turboahdettu) BRA
POR
SMR
MON
Kesk.
CAN
Kesk.
USA
Kesk.
FRA
14
GBR
Kesk.
GER
Kesk.
AUT
Kesk.
NED
Kesk.
ITA
12
BEL
Kesk.
EUR
Kesk.
RSA
Kesk.
AUS
Kesk.
- 0[17]
1986 Benetton Benetton B186 BMW M12 S4(turboahdettu) BRA
10
ESP
5
SMR
Kesk.
MON
Kesk.
BEL
7
CAN
Kesk.
USE
Kesk.
FRA
Kesk.
GBR
Kesk.
GER
Kesk.
HUN
Kesk.
AUT
Kesk.
ITA
Kesk.
POR
8
MEX
Kesk.
AUS
10
15. 2[17]
1987 Benetton Benetton B187 Ford Cosworth GBA V6
(turboahdettu)
BRA
Kesk.
SMR
Kesk.
BEL
Kesk.
MON
8
USA
Kesk.
FRA
5
GBR
6
GER
Kesk.
HUN
Kesk.
AUT
3
ITA
7
POR
4
ESP
Kesk.
MEX
5
JPN
Kesk.
AUS
Kesk.
9. 12[17]
  1. https://pantheon.world/profile/person/Teo_Fabi. Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. https://results.motorsportstats.com/drivers/teo-fabi/career
  3. a b c d e f g h Teodorico Fabi Driver Database. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i Teo Fabi - Italy ESPN. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i Drivers: Teo Fabi GrandPrix.com. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  6. Stuart, Greg: From the Stewarts to the Schumachers: The brothers who raced in F1 Formula1.com. 5.4.2020. Formula One World Championship Limited. Viitattu 30.7.2020. (englanniksi)
  7. Alboreto Recovers from Early Clash to Win F1 News. 4.8.1985. ESPN. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  8. Siano, Joseph: A Disallowed Chassis Stalling Porsche Indy Team 30.4.1990. The New York Times. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  9. 1980 24 Hours of Le Mans Results and Competitors 24 heures du Mans. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  10. 1982 24 Hours of Le Mans Results and Competitors 24 heures du Mans. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  11. 1983 24 Hours of Le Mans Results and Competitors 24 heures du Mans. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  12. 1991 24 Hours of Le Mans Results and Competitors 24 heures du Mans. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  13. 1992 24 Hours of Le Mans Results and Competitors 24 heures du Mans. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  14. 1993 24 Hours of Le Mans Results and Competitors 24 heures du Mans. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  15. Stefano Fabi Driver Database. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)
  16. Stefano Fabi abbandona il campionato inglese di Formula 3 British F3. 21.8.2003. ItaliaRacing.net. Viitattu 23.7.2015. (italiaksi)
  17. a b c d e Teo Fabi ChicaneF1.com. Viitattu 23.7.2015. (englanniksi)