Tasuku Honjo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tasuku Honjo
本庶 佑
Henkilötiedot
Koko nimi 本庶 佑
Syntynyt27. tammikuuta 1942 (ikä 82)
Kioto, Japani
Koulutus ja ura
Tutkinnot Kioton yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Yasutomi Nishizuka ja Osamu Hayaishi
Instituutti Osakan yliopisto
Kioton yliopisto
Tutkimusalue immunologia
Tunnetut työt PD-1-proteiini
Palkinnot Japanin akatemian keisarillinen palkinto (1996),
Japanin akatemian tiedepalkinto (1996),
Robert Koch -palkinto, (2012)
Tang-palkinto (2014),
Kioto-palkinto (2016),
Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinto (2018)

Tasuku Honjo (jap. 本庶 佑; s. 27. tammikuuta 1942 Kioto, Japani) on japanilainen immunologi, joka sai vuonna 2018 Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon. Hän oli löytänyt tutkimuksissaan T-soluista PD-1-proteiinin, jonka blokkaamisella on saatu T-solut hyökkäämään syöpäsolujen kimppuun. Honjo oli uransa aikana Osakan ja Kioton yliopiston professori.

Tasuku Honjo syntyi Kiotossa vuonna 1942. Hän aloitti vuonna 1960 lääketieteen opinnot Kioton yliopistossa[1] ja valmistui sieltä vuonna 1966.[2]

Honjo työskenteli 1970-luvun alussa Yhdysvalloissa. Hän oli 1971–1973 tutkijana Washingtonin Carnegie-instituutin embryologian laitoksella ja 1973–1974 vierailevana tutkijana Yhdysvaltain terveysviraston alaisessa instituutissa. Japaniin Honjo palasi vuonna 1974, jolloin hän aloitti Tokion yliopiston lääketieteen laitoksen apulaisprofessorina. Hän väitteli vuonna 1975 lääkeainekemiasta tohtoriksi.[2]

Honjo toimi vuodet 1979–1984 Osakan yliopiston lääketieteen professorina, ja vuonna 1984 hän siirtyi Kioton yliopistoon. Siellä hän teki uransa merkittävimmät löydökset. Vuonna 1992 Honjon johtama tutkimusryhmä löysi T-soluista PD-1-proteiinin. Ryhmä huomasi, että proteiini säätelee immunovastetta. Sen estämisen he uskoivat auttavan syöpien vastaisessa taistelussa.[1]

Honjo oli vuodet 1996–2000 ja 2002–2004 Kioton yliopiston lääketieteen laitoksen johtaja. Hän eläköityi vuonna 2005 emeritusprofessoriksi. Hän on toiminut tämänkin jälkeen vierailevana professorina ja ollut 2012–2017 Shizuokan prefektuurin yliopistojen johtokunnan puheenjohtajana.[3]

Merkitys ja tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Honjo on saanut urallaan useita merkittäviä palkintoja. Japanin akatemian keisarillisen palkinnon hän sai 1996, Japanin akatemian tiedepalkinnon 1996, Robert Koch -palkinnon 2012, Tang-palkinnon 2014 ja Kioto-palkinnon 2016.[4] Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon Honjo jakoi vuonna 2018 James P. Allisonin kanssa. He ovat molemmat keksineet, miten ihmisen immuunijärjestelmän saa torjumaan syöpää. Honjon löytämän PD-1-proteiinin, joka jarruttaa T-solujen haluja hyökätä syöpäsolujen kimppuun. Proteiinin kohdistuneesta löydöstä saatiin vaikuttavia tuloksia vuonna 2010.[5]

  1. a b Kyoto University's Tasuku Honjo wins Nobel Prize in medicine for anti-cancer research The Mainichi. 1.10.2018. The Mainichi Newspapers. Viitattu 2.10.2018. (englanniksi)
  2. a b Tasuku Honjo Inamori Foundation. Viitattu 2.10.2018. (englanniksi)
  3. Tasuku Honjo Kyoto University Institute for Advanced Study. Viitattu 2.10.2018. (englanniksi)
  4. Biography World Congress of Basic and Clinical Pharmacology. Viitattu 2.10.2018. (englanniksi)
  5. Kivimäki, Antti: Lääketieteen nobelin sai kaksikko, joka usutti potilaan oman immuunipuolustuksen syövän kimppuun HS.fi. 1.10.2018. Sanoma company. Viitattu 2.10.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]