Tom Nekljudow

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tom Nekljudow (s. 27. elokuuta 1960) on suomalainen rumpali. Hänen ominta tyyliään on free jazz, mutta Nekljudow on soittanut myös muun muassa maailmanmusiikkia.

Nekljudow aloitti uransa vuonna 1975 Raoul Björkenheimin perustamassa yhtyeessä Arbuusi ja liittyi sen jälkeen vuonna 1980 kansanmusiikkia, jazzia ja progressiivista rockia yhdistelleen Piirpauken riveihin. Jätettyään yhtyeen vuonna 1983 Nekljudow aloitti musiikin opiskelun Edward Vesalan johdolla ja liittyi samalla basisti Antti Hytin kvartettiin. Samoihin aikoihin syntyi myös parin vuoden ajan toiminut yhtye Roommushklahn, jossa Nekljudowin lisäksi soittivat Björkenheim ja Hytti sekä saksofonisti Jone Takamäki ja pianisti Jarmo Savolainen. 1980-luvun jälkipuoliskolla hän oli mukana vielä Björkenheimin Krakatau-yhtyeessä sekä kitaristi Hasse Wallin Afro-Line -kokoonpanossa.

Koko 1990-luvun alkupuoliskon kestäneen hiljaselon jälkeen Nekljudow aktivoitui jälleen vuonna 1997, jolloin hän muodosti Otná Eahket -yhtyeen yhdessä Hytin ja Takamäen kanssa. Vuonna 1999 triosta syntyi Suhkan Uhka, jonka jälkeen Nekljudow on 2000-luvulla soittanut muun muassa pitkään Juhani Aaltosen yhtyeessä sekä Jorma Tapion Rolling Thunder -kokoonpanossa.

Valikoitu diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirpauke

Hasse Walli & Afro-Line

Rolling Thunder

Juhani Aaltonen Trio

Suhkan Uhka

Iro Haarla - Ulf Krokfors Loco Motife

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.