Valle Antila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valle Antila

Valle Jaakko Antila (5. huhtikuuta 1882 Kurikka26. kesäkuuta 1938 Seinäjoki) oli suomalainen rakennusmestari ja rakennusurakoitsija. Hänen yhtiönsä Antila ja Kumppanit Oy tunnetaan parhaiten riippusilloistaan, joita Antila myös itse suunnitteli.

Antila valmistui Helsingin teollisuuskoulun rakennuslinjalta vuonna 1908. Samana vuonna hän teki opintomatkan Ruotsiin ja Norjaan, myöhemmin hän haki oppia vielä Tanskasta ja Venäjältä. Erityisesti Antila perehtyi Norjassa rakennettuihin riippusiltoihin. Vuonna 1909 hän rakensi Isoonkyröön ensimmäisen riippusiltansa, Kyrönjoen ylittävän norjalaistyylisen Perttilän sillan, joka oli myös Suomen ensimmäinen riippusilta.[1] Antila oli jo kahta vuotta aikaisemmin rakentanut isänsä, kunnallisneuvos J. E. Antilan suunnitteleman puukaarisillan Koskenkorvalle.

Antilan yhtiö rakensi nopeaan tahtiin useita riippusiltoja, ja samalla hänen maineensa levisi myös Etelä-Pohjanmaan ulkopuolelle. Esimerkiksi vuonna 1912 valmistui Satakuntaan Kokemäenjoen ylittävä Harjavallan silta ja kolme vuotta myöhemmin Vammaskosken silta Tyrväälle. Vammaskosken silta oli poikkeuksellisesti kivirakenteinen. Siltojen lisäksi tunnetuimpia Antilan toteuttamia rakennuksia on muun muassa Sahakosken voimalaitos (1919) Noormarkunjoessa. Antila rakensi myös useita asuintaloja Helsinkiin, muun muassa Munkkiniemeen ja Kallioon.

Vuonna 1930 Antila matkusti yhdessä poikansa Matin kanssa Dominikaaniseen tasavaltaan, jossa he asettuivat pariksi vuodeksi suomalaisten siirtolaisten perustamaan Viljavakan ihanneyhteisöön. Antilan matkaan vaikutti ilmeisesti 1930-luvun lama.

Antilan toteuttamia siltoja ja rakennuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Soikan silta Kankaanpään Veneskoskella.

Muita rakennuksia ja rakennelmia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Suomen vanhin riippusilta sai uudet vaijerit 15.8.2012. Yle Pohjanmaa. Viitattu 29.8.2013.
  2. Museo- ja muistomerkkireitti Ilmajoen museot. Viitattu 3.2.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]