Kunnallisvaalit 1980

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kunnallisvaalit järjestettiin Suomessa 19.20. lokakuuta 1980. Vuoden 1976 kunnallisvaalien jälkeen kuntien lukumäärä oli vähentynyt kolmella ja nyt vaalit toimitettiin 445 kunnassa. Vuoden 1981 alussa Nummen ja Pusulan kunnat yhdistettiin uudeksi Nummi-Pusulan kunnaksi sekä Keikyän ja Kiikan kunnat uudeksi Äetsän kunnaksi, joten syksyn 1980 vaaleissa valittiin valtuutetut uusien kuntien valtuustoihin. Lisäksi samassa yhteydessä liitettiin Lokalahden kunta Uuteenkaupunkiin. Suuren yleisön keskuudessa synnytti monenlaisia mielipiteitä ehkä tunnetuimmaksi noussut vaalilause "Vain mäntti jättää äänestämättä", jolla haluttiin kannustaa varsinkin nuoria vaaliuurnille. Tietokoneiden lakkoilun vuoksi lopullista vaalitulosta jouduttiin odottamaan poikkeuksellisen kauan. Vaalien suurimmat voittajat olivat Kokoomus ja Suomen Maaseudun Puolue. Suurimmat häviäjät puolestaan olivat Liberaalinen Kansanpuolue, joka menetti lähes kolmanneksen valtuustopaikoistaan, ja Suomen Kansan Demokraattinen Liitto.[1]

Edellisten vaalien tapaan Velkuan kunnassa vaalitoimitusta ei järjestetty koska ehdokkaita oli yhtä paljon kuin valittavia joten kaikki ehdokkaat tulivat valituiksi. [2]

äänestysaktiivisuus 78,1%[3] −0,4
puolue valtuutetut äänet
lukumäärä osuus
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 2 820 +85 699 280 +33 648 25,50% +0,7
Kansallinen Kokoomus 2 373 +326 628 950 +67 829 22,94% +2,0
Suomen keskusta 3 889 −47 513 362 +18 939 18,72% +0,3
Suomen Kansan Demokraattinen Liitto 1 835 −215 456 177 −38 743 16,64% −1,8
Ruotsalainen kansanpuolue 676 +3 128 308 +2 119 4,68% −0,0
Suomen kristillinen liitto 333 +11 100 800 +15 008 3,68% +0,5
Liberaalinen kansanpuolue 203 −125 88 086 −39 664 3,21% −1,6
Suomen Maaseudun Puolue 348 +103 83 265 +27 174 3,04% +1,0
Perustuslaillinen oikeistopuolue 8 −6 13 478 −9 598 0,49% −0,4
Suomen kansan yhtenäisyyden puolue 12 −46 3 265 −9 551 0,12% −0,4
Muut 280 −46 26 914 −3 714 0,98% −0,2
Yhteensä 12 777 +38 2 741 885 +59 641 100%
Lähde: Tilastokeskus 1981[4]
  1. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1982, s. 177–192. Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-06482-7.
  2. Yle.fi − Suomessa sopuvaalit viimeksi vuonna 1980 (30.10.2012)
  3. Kunnallisvaalit 1918–2004 (Oikeusministeriö)
  4. Kunnallisvaalit 1980. Suomen virallinen tilasto 29 B, 6. (Tilastokeskus 1981) ISBN 951-46-5698-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]