Kunnallisvaalit 1984

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kunnallisvaalien 1984 varsinaiset vaalipäivät olivat 21.-22.10.1984[1] Vaalien äänestysaktiivisuus jäi yli neljä prosenttiyksikköä heikommaksi kuin vuonna 1980.

Vaalit järjestettiin kaikkiaan 445 kunnassa, joista vain 45 jäi tulosten nojalla vasemmistoenemmistöisiksi. Vaalien suhteellisesti suurin voittaja oli Suomen Maaseudun Puolue, joka miltei kaksinkertaisti valtuustopaikkojensa määrän. Keskustan ja Liberaalisen Kansanpuolueen yhteenliittymä sai vaaleissa annetuista äänistä vain noin 20 prosenttia, mutta valtuustopaikoista liki kolmanneksen. Vihreä liike teki näyttävän läpimurron päästessään kymmenien kuntien valtuustoihin runsaalla sadalla paikallaan. Suurin häviäjä oli vuoden 1980 vaalien tavoin Suomen Kansan Demokraattinen Liitto.[2]

Vuoden 1985 alussa ei tapahtunut yhtään kokonaisen kunnan littämistä toiseen kuntaan, mutta kuitenkin muutama osaliitos, esimerkiksi Mikkelin kaupunki sai laajoja maaseutualueita Mikkelin maalaiskunnalta.

äänestysaktiivisuus 74,0%[3] −4,1
puolue valtuutetut äänet
lukumäärä osuus
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 2 830 +10 666 218 −33 062 24,70% −0,8
Kansallinen Kokoomus 2 423 +50 619 264 −9 686 22,96% +0,0
Keskustapuolue 4 052 +163 545 034 +31 672 20,21% +1,5
Suomen Kansan Demokraattinen Liitto 1 482 −353 354 582 −101 595 13,15% −3,5
Suomen Maaseudun Puolue 639 +291 142 474 +59 209 5,28% +2,2
Ruotsalainen kansanpuolue 701 +25 137 837 +9 529 5,11% +0,4
Suomen Kristillinen Liitto 257 −76 80 455 −20 345 2,98% −0,7
Vihreät valitsijayhdistykset 101 –   76 441 –   2,83% –  
Perustuslaillinen Oikeistopuolue 5 −3 9 858 −3 620 0,37% −0,1
Muut 391 +111 65 119 +38 205 2,41% +1,4
Yhteensä 12 881 +104 2 697 282 −44 603 100%
Lähde: Tilastokeskus[4]
  1. Aamulehti, 21.10.1984
  2. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1986, s. 20–21. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08527-1.
  3. Kunnallisvaalit 1918–2004 (Oikeusministeriö)
  4. Kunnallisvaalit - aikasarjat (Tilastokeskus)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]