Kunnioittaen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kunnioittaen
Elokuvan juliste, Eka Karppanen, 1954.
Elokuvan juliste, Eka Karppanen, 1954.
Ohjaaja Edvin Laine
Käsikirjoittaja Topias
Perustuu Ensio Rislakin kolminäytöksiseen komediaan Kunnioittaen, Otava, 1952 (ensi-ilta Suomen Kansallisteatteri 16.1.1952)
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Heikki Aaltoila
Kuvaaja Pentti Unho
Leikkaaja Elmer Lahti
Lavastaja Kai Lappalainen
Pääosat Uuno Laakso
Elsa Turakainen
Mirjam Novero
Tauno Palo
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 1954
Kesto 94 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kunnioittaen on Edvin Laineen ohjaama elokuva vuodelta 1954. Se pohjautuu Ensio Rislakin menestysnäytelmään Kunnioittaen, josta Toivo Kauppinen eli nimimerkki Topias muokkasi elokuvakäsikirjoituksen. Poliittisaiheisessa komediassa vaalihurmos saa pikkukaupungin raiteiltaan.[1][2]

Elokuvaa kuvattiin Hämeenlinnassa ja pääkuvauspaikkana oli Hämeenlinnan Lyseo.[3][4]

Vaikka elokuvassa viitataan eduskuntavaaleihin 1954, joista alkaen vaalikaudeksi tuli neljä vuotta, parissa kohtauksessa luvataan asettua uudelleen ehdokkaaksi vanhan vaalikauden eli jo kolmen vuoden kuluttua.[5]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Uuno Laakso  taloneuvos Elmeri Vara, Yleisen Vakauttamispuolueen ehdokas  
 Elsa Turakainen  rouva Selma Vuorinen, Vapaan Valistuspuolueen ehdokas  
 Mirjam Novero  ranskan kielen maisteri Irja Solanen, "Franseesi", Itsenäisten Naisten Puolueen ehdokas  
 Tauno Palo  rehtori Reino Laurila, "Lasse"  
 Vilho Siivola  latinan lehtori Johannes Sarasto, "Tossu"  
 Eila Peitsalo  Marketta Saari, kahdeksasluokkalainen  
 Matti Ranin  Pertti Aalto, kahdeksasluokkalainen  
 Elina Ollikainen  Laila Tarkka, kahdeksasluokkalainen  
 Martti Romppanen  Urho, kahdeksasluokkalainen  
 Eero Roine  Petteri, koulun vahtimestari  
 Leo Riuttu  lehtori Raittinen, "Kekkuli"  
 Aarne Laine  kouluneuvos Aalto  
 Heimo Karppinen  vaalimainosten pystyttäjä  
 Urho Lahti  vaalimainosten pystyttäjä/Varan puolueen toimitsija  
 Helvi Järveläinen  koulun johtokunnan jäsen  
 Evald Terho  koulun johtokunnan jäsen  
 Hannes Veivo  koulun johtokunnan jäsen  
 Varma Lahtinen  koulun johtokunnan jäsen  
 Martta Kontula  koulun johtokunnan jäsen  
 Anton Soini  koulun johtokunnan jäsen  
 Vilho Ruuskanen  Varan puolueen toimitsija  
 Leevi Linko  Varan puolueen toimitsija  
 Aino Lehtimäki  konekirjoittaja Varan puolueen toimistossa  
 Kai Matiskainen  Jussi, neljäsluokkalainen pilalehtisten jakaja  
 Jussi Laine  koululainen, pilalehtisten hakija  
 Anni Rönkkö  lehdenjakaja  
 Aku Peltonen  naurava mies torilla  
 Kaarlo Wilska  naurava mies aamiaispöydässä (jo 9.55)  
 Annikki Linnoila  naurava vaimo aamiaispöydässä  
 Irja Ranin  kahdeksasluokkalainen  
 Ismo Salin  kahdeksasluokkalainen  
 Juhani Alaranta  kahdeksasluokkalainen  
 Kullervo Kalske  maisteri, historianopettaja  
 Oili Leino  paketteja kantava nainen  
 Lauri Leino  Arava-lainaa pyytävä mies / 1. välihuutaja Varan vaalitilaisuudessa  
 Tuula Usva  koululainen, apteekkarin tytär  
 Heikki Savolainen  sähkömies  
 Erkki Uotila  rouva Vuorisen puolueen toimitsija puhelimessa  
 Alli Linko  rouva Vuorisen puolueen toimitsija  
 Heikki Kalliokoski  pyöräilijä  
 Jalmari Rinne  valtion virkamies Lehtinen  
 Uuno Montonen  tukkukauppias Anjala  
 Leena Valkeala  rouva Vuorisen palvelijatar  
 Heimo Lepistö  rouva Vuorisen puolueen toimitsija  

Arto Pajukallio (Helsingin Sanomat) katsoo elokuvan jäävän satiirina populistisen puskafarssin tasolle, jossa naiselle näytetään paikka kotona.[2]

  1. AL: Päivän elokuvia. Tv-maailma 18/2013, s. 16.
  2. a b Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 26.1.2012, s.D 7.
  3. Juoniselostus, Elonet.fi
  4. Muut tiedot, Elonet.fi
  5. Päivän elokuvia. Tv-maailma 3/2012, s. 25.


Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.