Leipäkone

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leipäkone

Leipäkone on kodinkone, jolla voi valmistaa erilaisia leipiä. Leipäkoneeseen laitetaan ainesosat, joita tarvitaan leivän valmistamiseen; jauhoja ja vettä, leivinhiivaa, rasvaa ja suolaa. Leipäkoneissa suositellaan usein käytettäväksi kuivahiivaa, mutta leivonta onnistuu yleensä myös tavallisella hiivalla. Kun ainekset on laitettu koneen sisällä olevaan leipävuokaan, kone ohjelmoidaan valmistamaan leipä. Useimmissa leipäkonemalleissa valmistus voidaan ohjelmoida alkavaksi heti tai siten, että tuore leipä on valmista haluttuun aikaan.

Leipäkone alustaa taikinan, nostattaa sen ja kypsentää leivän. Leivän valmistus leipäkoneella saattaa kestää useamman tunnin ajan, riippuen ohjelmoidusta leipälaadusta ja siitä, ohjelmoidaanko leipäkone myös paistamaan leipä vai ainoastaan alustamaan ja/tai nostattamaan taikina.

Leipäkoneilla voi leivän lisäksi valmistaa esimerkiksi pizzataikinaa ja pullaa. Monet käyttävät leipäkonetta säästääkseen rahaa leipomalla "itse" omat leipänsä tai terveyssyistä (esimerkiksi välttääkseen suolaa tai keliakian vuoksi).

Leipäkone Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leipäkoneet tulivat Suomen kodinkonemarkkinoille 1980-luvun puolivälissä, ja suosio alkoi kasvaa suomalaisen ruoan ja erityisesti leivän kalleuteen liittyvän keskustelun kiihtyessä 1980-luvun loppuvuosina. Leipäkoneet olivat erityisen suosittuja kotitalouksissa lamavuosina 1990-luvun alussa, jolloin sellainen löytyi parhaimmillaan joka kymmenennestä suomalaistaloudesta. Sittemmin niiden suosio on hiipunut sitä mukaa kun tuoreen leivän tarjonta on parantunut päivittäistavarakauppojen omien paistopisteiden ja kotona paistettavien puolivalmisteiden ja raakapakasteiden tarjonnan myötä.[1]

  1. Hakomäki, Risto: Kuukauden esine: leipäkone Elokuu 2003. Kansallismuseo. Arkistoitu 10.8.2016. Viitattu 19.8.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]