Tämä on lupaava artikkeli.

James Bondin musiikki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

James Bondin musiikkiin kuuluvat jokaisessa James Bond -elokuvassa toistuva sarjan tunnuskappale ”James Bond Theme”, viiden Bond-elokuvan toimintakohtauksessa kuultava ”007” sekä jokaisen Bond-elokuvan yksilöllinen tunnuslaulu ja soundtrack. ”James Bond Theme” -kappaleen on säveltänyt Monty Norman ja ”007”-kappaleen John Barry, joka myös laajensi ”James Bond Themea”. Bond-elokuvien tunnuskappaleet puolestaan laulaa joku tunnettu artisti, ja vain Shirley Bassey on laulanut useamman kuin yhden tunnuskappaleen.

”James Bond Theme”

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

James Bond -elokuvasarjan tunnuskappale ”James Bond Theme” kuullaan sarjan jokaisessa elokuvassa. Kappaleen säveltäjäksi on nimetty Monty Norman, joka kirjoitti sarjan ensimmäisen elokuvan Salainen agentti 007 ja tohtori No (1962) muunkin musiikin. Norman sävelsi tunnuskappaleen kitarariffin oman ”Bad Sign, Good Sign” -kappaleensa pohjalta, jonka hän oli tehnyt vuonna 1961 West End -musikaaliin, jota ei lopulta toteutettu. Elokuvasäveltäjä John Barry palkattiin sovittamaan Normanin musiikki elokuvaan. Hän laajensi myös tunnuskappaletta lisäten siihen bassokuvion, rytmin ja jatsahtavan keskiosan.[1]

Tunnuskappaleesta tuli heti suosittu ja arvostettu, ja se nousi Britannian singlelistalla marraskuussa 1962 sijalle 13.[2]

Myöhempinä vuosina Barry alkoi pitää itseään kappaleen todellisena säveltäjänä. Sen seurauksena Norman haastoi Barryn väitteitä kritiikittömästi julkaisseita lehtiä voittoisasti oikeuteen kunnianloukkauksesta.[3]

John Barry palkattiin toisen Bond-elokuvan Salainen agentti 007 Istanbulissa (1963) säveltäjäksi. Hän teki elokuvaan muun musiikin ohella instrumentaalin nimeltä ”007”, joka kuullaan ensi kertaa elokuvan mustalaisleiritappelussa. Kappaletta käytettiin sen jälkeen myös Bond-sarjan myöhemmissä elokuvissa Pallosalama, Elät vain kahdesti, Timantit ovat ikuisia ja Kuuraketti. Barry kertoi halunneensa tehdä kappaleesta kevyemmän ja seikkailullisemman kuin sarjan varsinainen tunnuskappale oli.[4]

John Barry sävelsi elokuvamusiikin yhteentoista James Bond -elokuvaan, useampaan kuin yksikään toinen säveltäjä. Muita soundtrackin säveltäjiä ovat olleet David Arnold (5 elokuvaa), Thomas Newman (2 elokuvaa) sekä Monty Norman, George Martin, Marvin Hamlisch, Bill Conti, Michael Kamen ja Éric Serra (yksi elokuva kukin).[5]

Elokuva[5] Vuosi Soundtrackin säveltäjä
Salainen agentti 007 ja tohtori No 1962 Monty Norman
Salainen agentti 007 Istanbulissa 1963 John Barry
007 ja Kultasormi 1964
Pallosalama 1965
Elät vain kahdesti 1967
Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa 1969
Timantit ovat ikuisia 1971
Elä ja anna toisten kuolla 1973 George Martin
007 ja kultainen ase 1974 John Barry
007 rakastettuni 1977 Marvin Hamlisch
Kuuraketti 1979 John Barry
Erittäin salainen 1981 Bill Conti
Octopussy – mustekala 1983 John Barry
007 ja kuoleman katse 1985
007 vaaran vyöhykkeellä 1987
007 ja lupa tappaa 1989 Michael Kamen
007 ja kultainen silmä 1995 Éric Serra
Huominen ei koskaan kuole 1997 David Arnold
Kun maailma ei riitä 1999
Kuolema saa odottaa 2002
Casino Royale 2006
007 Quantum of Solace 2008
007 Skyfall 2012 Thomas Newman
007 Spectre 2015
007 No Time to Die 2021 Hans Zimmer

Tunnuskappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksittäisissä Bond-elokuvissa on aina oma tunnuskappaleensa, jonka laulaa joku tunnettu artisti. Shirley Bassey on ainoa laulaja, joka on esittänyt useamman kuin yhden Bond-elokuvan tunnuskappaleen. Moni Bond-kappale on vuosien varrella noussut singlelistoille. Tunnuskappaleen nimi on usein ollut sama kuin elokuvankin nimi, mutta joskus elokuvan nimi ei ole soveltunut tunnuskappaleen nimeksi.[5]

Kaksi Bond-tunnuskappaletta on voittanut parhaan laulun Oscar-palkinnon: ”Skyfall” (2012) ja ”Writing’s on the Wall” (2015).[6]

Elokuva[5] Vuosi Tunnuskappale Tekijät Esittäjät
Salainen agentti 007 ja tohtori No 1962 "Kingston Calypso" Monty Norman John Barry Orchestra
Salainen agentti 007 Istanbulissa 1963 "From Russia with Love" Lionel Bart Matt Monro
007 ja Kultasormi 1964 "Goldfinger" John Barry, Leslie Bricusse & Anthony Newley Shirley Bassey
Pallosalama 1965 "Thunderball" John Barry & Don Black Tom Jones
Elät vain kahdesti 1967 "You Only Live Twice" John Barry & Leslie Bricusse Nancy Sinatra
Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa 1969 "We Have All the Time in the World" John Barry & Hal David Louis Armstrong
Timantit ovat ikuisia 1971 "Diamonds Are Forever" John Barry & Don Black Shirley Bassey
Elä ja anna toisten kuolla 1973 "Live and Let Die" Paul McCartney & Linda McCartney Paul McCartney & Wings
007 ja kultainen ase 1974 "The Man with the Golden Gun" John Barry & Don Black Lulu
007 rakastettuni 1977 "Nobody Does It Better" Marvin Hamlisch & Carole Bayer Sager Carly Simon
Kuuraketti 1979 "Moonraker" John Barry & Hal David Shirley Bassey
Erittäin salainen 1981 "For Your Eyes Only" Bill Conti & Michael Leeson Sheena Easton
Octopussy – mustekala 1983 "All Time High" John Barry, Tim Rice & Stephen Short Rita Coolidge
007 ja kuoleman katse 1985 "A View to a Kill" John Barry & John Taylor Duran Duran
007 vaaran vyöhykkeellä 1987 "The Living Daylights" John Barry & Pal Waaktaar A-ha
007 ja lupa tappaa 1989 "Licence to Kill" N. Michael Walden, Jeffrey Cohen & Walter Afanasieff Gladys Knight
007 ja kultainen silmä 1995 "GoldenEye" Bono & The Edge Tina Turner
Huominen ei koskaan kuole 1997 "Tomorrow Never Dies" Sheryl Crow & Mitchell Froom Sheryl Crow
Kun maailma ei riitä 1999 "The World Is Not Enough" David Arnold & Don Black Garbage
Kuolema saa odottaa 2002 "Die Another Day" Madonna & Mirwais Ahmadzai Madonna
Casino Royale 2006 "You Know My Name" David Arnold & Chris Cornell Chris Cornell
007 Quantum of Solace 2008 "Another Way to Die" Jack White Jack White & Alicia Keys
007 Skyfall 2012 "Skyfall" Adele & Paul Epworth Adele
007 Spectre 2015 "Writing’s on the Wall" Sam Smith & Jimmy Napes Sam Smith
007 No Time to Die 2021 "No Time to Die" Billie Eilish & Finneas O'Connell Billie Eilish
  1. Burlingame 2012, s. 5–16.
  2. Burlingame 2012, s. 18.
  3. Burlingame 2012, s. 21–22.
  4. Burlingame 2012, s. 28.
  5. a b c d The music of James Bond mfiles. Viitattu 27.6.2017.
  6. James Bond At The Oscars 007 Museum. Viitattu 27.6.2017.