Kuntoutussäätiö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuntoutussäätiö on Suomessa toimiva voittoa tavoittelematon, valtakunnallinen ja riippumaton kuntoutuksen ja sen lähialojen asiantuntija sekä kehittäjä. Sen visio on olla vetovoimaisin kuntoutuksen kehittämisympäristö. Kuntoutussäätiön osaamisalueita ovat työkyky, toimintakyky ja sosiaalinen osallisuus. Toiminnassa yhdistetään asiakaskokemus monitieteiseen tutkimukseen, uudistetaan kuntoutusmalleja ja kuntoutusjärjestelmää sekä innostetaan kehittämiseen mukaan asiantuntijoita, päättäjiä, yrityksiä, järjestöjä ja asiakkaita.

Kuntoutussäätiön toiminta tähtää työikäisten työ- ja toimintakyvyn edistämiseen sekä osatyökykyisten ja muutoin heikommassa asemassa olevien ihmisten sosiaalisen osallisuuden parantamiseen[1]. Ensimmäinen säädekirja on vuodelta 1945, jolloin se oli osa Ammattilääketieteen tutkimussäätiötä. Säätiön nykyiset toimitilat sijaitsevat Helsingin Malminkartanossa, jonne se muutti Pitäjänmäeltä 1981[2]. Kuntoutussäätiö on yleishyödyllinen organisaatio, joka saa toimintaansa avustusta mm. Veikkaus Oy:ltä.

Sen kumppaneina ja asiakkaina on suuri joukko erilaisia toimijoita. Kuntoutussäätiö on SOSTEn[3], Arvoliiton[4] ja RIFI ry:n[1] jäsenjärjestö. Säätiö on mukana International Council on Social Welfare (ICSW) -järjestön Suomen toimikunnassa.[1]

Kuntoutussäätiön tavoitteena on

  • kehittää toimintakyvyn, työkyvyn ja sosiaalisen osallisuuden kuntoutuksen uusia toimintamalleja eri väestöryhmien tarpeisiin
  • tutkia ja arvioida nykyisten käytäntöjen toimintamallien vaikuttavuutta
  • tutkia ja arvioida kuntoutusjärjestelmän toimivuutta
  • välittää ajankohtaista kuntoutusalan ja sen lähialojen tietoa sekä asiantuntijoille että suurelle yleisölle
  • järjestää kuntoutuksen ja sen lähialueiden täydennyskoulutuksia
  • tuottaa ja kehittää kuntoutuspalveluja, jotka tukevat kuntoutujia toimimaan itsenäisinä ja tasa-arvoisina yhteiskunnan jäseninä
  • parantaa ja lisätä työ- ja toimintakykyä.

Säätiön järjestämät Kuntoutuspäivät kerää vuosittain yhteen kuntoutusalan asiantuntijat ja päättäjät.[5] Kuntoutuspäiviä on järjestetty vuodesta 1973.

Kuntoutussäätiön toimitusjohtajana on vuoden 2015 alusta toiminut Soile Kuitunen.[6]

Kuntoutussäätiö pyrkii toimimaan avoimesti ja perustaa työnsä tutkittuun tietoon. Säätiö edistää päättäjien, palvelutuottajien, kehittäjien ja asiakkaiden vuorovaikutusta.[1]

Kuntoutussäätiön tutkimuksen ja palvelujen avulla tuetaan kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista, vaikutetaan päätöksentekoon, autetaan ammattilaisia muutoksessa ja kasvatetaan kuntoutusosaamista. Kuntoutussäätiöllä on jatkuvasti käynnissä eri laajuisia hankkeita. Rahoittajina toimivat mm. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA), Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (VN-TEAS), ministeriöt ja Kansaneläkelaitois. Hanketyössä tehdään tiivistä yhteistyötä muiden organisaatioiden kanssa.

Tutkimus ja kokeilut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntoutussäätiön kokoamaa tutkittua tietoa voivat hyödyntää muun muassa toimintakyvyn ja kuntoutusalan tutkijat ja kehittäjät, päättäjät, järjestöt ja opiskelijat.[7][8][9][10][11] Tutkimuksen ja kokeilujen painopistealueita ovat osallisuus, toimintakykykuntoutus, työelämä, arviointi, sosiaaliset innovaatiot sekä oppimisvaikeudet.

Kuntoutussäätiö ylläpitää Oppimisvaikeus.fi-verkkopalvelua[12].

Kuntoutuspalvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntoutussäätiö tuottaa kuntoutuspalveluyksikössään kuntouttavan työtoiminnan palveluita työ- ja toimintakykyään parantaville asiakkaille sekä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin sidosryhmille.[13] Kuntoutuspalvelujen asiakaskokemuksia jaetaan mm. Yhteisömedia.fi-verkkopalvelussa.[14]

Koulutukset ja asiantuntijapalvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntoutussäätiö tuottaa toimintakykyyn, työkykyyn, sosiaaliseen osallisuuteen ja järjestöarviointiin liittyviä asiantuntijapalveluja, koulutuksia ja tapahtumia.[15] Kuntoutussäätiön tutkimus- ja palvelupuoli toimivat rinnakkain samoissa tiloissa ja se mahdollistaa moninäkökulmaisten koulutuskokonaisuuksien toteuttamisen. Koulutuksia järjestetään avoimen ilmoittautumisen kokonaisuuksina sekä tilauskoulutuksina.  

Kuntoutussäätiöltä voi tilata asiantuntijaluentoja, työpajoja, esityksiä, selvityksiä ja arviointeja. Kuntoutussäätiöllä toimii Arvioinnin osaamiskeskus sekä Oppimisen tuen keskus.

Julkaisusarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntoutussäätiö julkaisee tutkimus-, kehittämis- ja arviointihankkeiden tuloksia neljässä eri julkaisusarjassa. Julkaisutoiminta on osa säätiön yleishyödyllistä voittoa tavoittelematonta toimintaa.[16]

Perustamisvuodestaan 1978 alkaen säätiö on julkaissut tieteellis-ammatillista Kuntoutus-lehteä. Lehteä julkaistaan yhteistyössä Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämisyhdistys Kutke ry:n kanssa.[17] Kuntoutus-lehden päätoimittajina 2020-luvulla toimivat Erja Poutiainen ja Mika Pekkonen.[18]

Kuntoutussäätiön tutkimuksia on monitieteinen kuntoutuksen ja sen lähialojen tutkimustuloksia esittelevä sarja, johon tarkoitetut käsikirjoitukset käyvät läpi referee-menettelyn.

Työselosteita-sarjassa julkaistaan mm. tutkimusten väliraportteja ja hankeraportteja. Työselosteita-sarjassa ei ole referee-menettelyä, mutta sekin noudattaa tieteellisen kirjoittamisen standardeja.

Tutkittua tietoa -tiivistelmiä on julkaistu vuodesta 2018 alkaen. Tutkittua tietoa on tiivistelmäjulkaisusarja, joka on tarkoitettu yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi ja ammattilaisten ja suuren yleisön käyttöön.

Kuntoutussäätiön alkuna pidetään vuonna 1945 perustettuja Helsingin yleisen sairaalan ammattitautiosastoa sekä Ammattilääketieteen tutkimussäätiötä, joka eriytyi myöhemmin Ammattilääketieteen säätiöksi ja Työterveyssäätiöksi. Vuonna 1953 aloitti Työterveyslaitoksella toimintansa invalidien tutkimusjaosto. Vuonna 1978 Työterveyssäätiön nimi muutettiin Kuntoutussäätiöksi. Säätiön alkuajan historia on yhteydessä myös työvoimahallinnon ja sosiaalihuollon vaiheisiin sekä alan lainsäädännön kehitykseen.[1]

Vuonna 2010 säätiön kuntoutuspalvelut siirrettiin Terveysrahasto Oy:n ja Kuntoutussäätiön yhdessä omistamaan Avire-Kuntoutus-osakeyhtiöön, jolloin Kuntoutussäätiö keskittyi vahvistamaan rooliaan kuntoutuksen riippumattomana asiantuntijana[1]. Vuonna 2019 Kuntoutussäätiö myi Kela-kuntoutuksensa Vervelle.[19]

  1. a b c d e f Tietoa meistä Kuntoutussäätiö. Viitattu 9.1.2023.
  2. Kuntoutussäätiö muuttaa konepajalta Malminkartanoon. Helsingin Sanomat, 2.9.1981, s. 10. HS Aikakone (digitilaajille).
  3. Jäsen­järjestöt Soste. Viitattu 9.1.2023.
  4. Kuntoutussäätiö Arvoliitto. Viitattu 9.1.2023.
  5. Kuntoutussäätiö - Kuntoutuspäivät Kuntoutussäätiö. Viitattu 9.1.2023.
  6. Uusi Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja Soile Kuitunen: Kuntoutuksen tavoitteena on hyvinvoiva ihminen 6.4.2016. Kuntoutussäätiö. Arkistoitu 3.7.2022. Viitattu 30.11.2019.
  7. Käytäntölähtöistä tutkimusta - Tutkimus ja kokeilut Kuntoutussäätiö. Viitattu 9.1.2023.
  8. Lähisuhdeväkivallan sovittelua on kritisoitu jo vuosia – kokenut sovittelija kertoo, mitä tapaamisissa todella tapahtuu: "Iso väliintulo" mtvuutiset.fi. 25.9.2022. Viitattu 9.1.2023.
  9. Hallituksen Työkykyohjelman ulkoinen arviointi käyntiin - Työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelu Työ- ja elinkeinoministeriö. 3.10.2022. Viitattu 9.1.2023.
  10. Panttivanki Jarmo Laine uhattiin teloittaa, ja se tuli uniin vasta vuosien kuluttua – laki estää monia rauhanturvaajia saamasta apua traumoihinsa Yle Uutiset. 6.9.2022. Viitattu 9.1.2023.
  11. Moniammatillisuus ja yhteistyö tärkeitä toiminnallisten häiriöiden kuntoutuksessa aamuset.fi. Viitattu 9.1.2023.
  12. Oppimisvaikeus.fi oppimisvaikeus.fi. Viitattu 9.1.2023.
  13. Kuntoutuspalvelut Kuntoutussäätiö. Viitattu 9.1.2023.
  14. Etusivu Yhteisömedia. Viitattu 9.1.2023.
  15. Koulutukset Kuntoutussäätiö. Viitattu 9.1.2023.
  16. Julkaisut Kuntoutussäätiö. Viitattu 9.1.2023.
  17. Tietoa julkaisusta | Kuntoutus journal.fi. Viitattu 9.1.2023.
  18. Toimituskunta | Kuntoutus journal.fi. Viitattu 9.1.2023.
  19. Kukkonen, Tiina: Kuntoutussäätiö myy Kela-kuntoutuksensa Vervelle —Välillinen vaikutus myös Kruunupuiston toimintaan Itä-Savo. 22.8.2019. Viitattu 30.11.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.