UKK-instituutti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
UKK-Instituutti

UKK-instituutti on Tampereen Kaupissa sijaitseva terveysliikunnan tutkimus- ja asiantuntijakeskus. Instituuttia ylläpitää yksityinen Urho Kekkosen Kuntoinstituuttisäätiö, joka perustettiin 10. huhtikuuta 1980. UKK-instituutin rahoitus tulee sosiaali- ja terveysministeriöltä, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta ja julkisesti haettavista tutkimus- ja hankerahoista. Säätiön hallituksessa ovat edustettuina sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö, Tampereen kaupunki ja Tampereen yliopisto. Instituutilla on noin 60 työntekijää.[1]

Instituutti on nimetty tasavallan presidentti Urho Kekkosen mukaan, jonka nimestä usein käytettiin lyhennettä UKK. UKK-instituutin perustaminen oli syntymäpäivälahja Urho Kekkoselle hänen täyttäessään 80 vuotta syyskuussa 1980.

UKK-instituutissa tutkitaan liikunnan terveysvaikutuksia ja terveysliikunnan edistämistä. Tutkimus keskittyy kolmelle alueelle: väestön liikkumisen ja fyysisen kunnon seuranta, liikkumisen turvallisuus ja terveysliikunnan edistäminen. UKK-instituutti järjestää tutkimuksissa tuotettuun tietoon pohjautuvaa täydennyskoulutusta liikunnan ja terveysalan ammattilaisille ja muille liikunnanedistäjille. Terveysviestintä on yksi UKK-instituutin keskeisiä toimintatapoja.

UKK-instituutin tutkimus- ja kehitystyö terveysliikunnan alalla on tuottanut monia työkaluja terveysliikunnan edistämiseen. Kestävyyskunnon mittaamiseen kehitetty kahden kilometrin UKK-kävelytesti on ollut Suomessa käytössä jo 1980-luvun puolivälistä lähtien ja sittemmin se on levinnyt myös useihin Euroopan maihin. Kestävyyskunnon arviointiin on julkaistu 2019 myös UKK- kuuden minuutin kävelytesti ja -laskuri kaikkien halukkaiden käyttöön.

Terveysliikunnan suositus 18–64-vuotiaille muokattiin niin sanotun Liikunta­piirakan[2] muotoon vuonna 2004. Kuva uusittiin vuonna 2009 vastaamaan liikuntasuosituksen päivitystä, jonka Yhdysvaltojen terveysministeriö hyväksyi vuonna 2008 [3]. Liikuntapiirakka on julkaistu myös ruotsiksi ja englanniksi, ja se on levinnyt käyttöön myös useisiin ulkomaisiin hankkeisiin. Vuonna 2019–2020 julkistettiin uudistetut työikäisten aikuisten liikkumisen suositus, yli 65-vuotiaiden liikkumisen suositus ja soveltavat liikkumisen suositukset, jotka pohjautuvat vuonna 2018 julkaistuun kansainväliseen tieteelliseen näyttöön.

Uudistunut suositus huomioi entistä paremmin kevyen liikuskelun, paikallaanolon tauottamisen ja riittävän unen merkityksen. Tutkimusnäyttö on osoittanut, että myös kevyemmällä liikuskelulla on terveyshyötyjä erityisesti vähän liikkuville. Uutta liikkumisen suosituksessa on myös unen mukaan ottaminen liikkumisen rinnalle.

UKK-instituutti on tunnettu myös kansainvälisesti terveysliikunnan ja terveyden edistäminen toimintaympäristössä ja se kuuluu Maailman terveysjärjestön HEPA Europe -terveysliikuntaverkostoon. (European network for the promotion of health-enhancing physical activity) [4].

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]